Mies ejakulaatio homoseksuaaliseen miten kalu märkä

Nainen voi yksin päättää että puoliso ei ymmärrä, hyväksy, arvosta häntä ilman että nainen edes kertoo näistä miehelle, miehen tulisi aavistaa naisen ajatukset. Naisella on oikeus tapailla montaa miestä kerralla, vaikka nainen vaatisikin mieheltä uskollisuutta. Etsi Toggle navigation Valikko. En ymmärrä sitä, ettei vieläkään uskalleta myöntää sitä valitettavaa tosiseikkaa että: Jos kaikki Miehet maan päällä saisivat tyydyttävää seksiä niin maailmasta puuttuisi tyystin sodat ja muut kauheudet esim.

Jo nuoret ammuskelevat koulussa ja vähän vanhemmat surmaavat perheitään ei ole edes tarpeen luetella esimerkkejä Mistäköhän tämä johtuu?? Olisikohan todellakin Suomen naisilla peiliin katsomisen paikka? Alapää pitäisi saada aktiiviSeksi ja vähän äkkiä, muutenhan täällä kuollaan sukupuuttoon. Millä naiset saataisiin ymmärtämään pohjolan miehen epätoivo, jolle löytyy helppo selitys: Mies on saanut naisilta liikaa ikäviä kokemuksia.

Jo antiikin aikoihin Freud sanoi, että kontAktien puute lisää agressiivisuutta. Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää?? Poliitikot yrittävät jotain säälittäviä aselakeja muuttaa ja tehdä veronalennuksia ynnä muita tyhjänpäiväisiä päätöksiä. Pitäisikö todella seksinosto taas laillistaa ja tehdä Suomesta suuri Amsterdam? Vai pitääkö katkeroituneen päähänpotkitun miehen tosiaan jättää niin rakas isänmaansa ja lähteä ulkomaisen piparin ostoon?

Miettikääpä tätä te Pohjolan akat. Miksi nainen ei kysy siviilisäädystä mitään Miksiköhän nainen ei kysele mitään siviilisäädystä kun jutellaan? Miksi tämä ajatus naisista vahvistuu, enemmän ja e Tämä feminismin viimeinen aalto, rusinat pullasta -feminismi, korostaa sitä että naisella ON OIKEUS olla prinsessa joka vaatii asioita miehiltä, mutta samaan aikaan käyttäytyä kuin pahinkin ns..

Ensinnä; voit varmasti ymmärtää että seksin jakaminen ei ole naisen tehtvö sen enempää kuin iehenkään. Seksiä hararstetaan halusta, ei velvollisuudesta. Jos meinaan terveitä ja mieleltään tasapainoisia ihmisiä haluat: D Toisekseen; puhut "tosiasiasta".

Missä ovat perusteesi väitteellesi? Siinä että Freud sanoo kontaktien puutteen lisäävän aggressiivisuutta? Perkele että jaksat te? Jos ei flaksi käy, katso itse peiliin ja mieti miten anisia kohtelet ja mitä heistä ajattelet.

Selitys voi hyvinkin löytyä sieltä. EnsimmäiSeksi voisit mennä takaisin ala-asteelle äidinkielen tunnille. Sen jälkeen lukiotason opintoja iltalukiossa ja sitten yliopistoon sivistämään itseäsi äidinkielen parissa!

Ymmärän täysin silti vasta-argumenttisi. Onhan toki miehillä oikeus hyvään seksiin ja saavat pihdata. Tämä näkyy naisten ulkonäköpaineissa parisuhdeongelmissa. Silti naisen agressio ja oireet ovat hyvin vaarattomia. Se vaara piileekin siinä kun mies ei saa tyydyttävää seksiä! Toisaalta masentunut nainen tuskin haluaa edes seksiä joten miesten tulisi parantaa tapojaan myös, etteivät naiset tulisi haluttomiksi.

Asia on nyt vaan monilla miehillä feminiinisiä rauhallisia hinttejä lukuunottamatta tietenkin että ainoastaan hyvä seksi tuo lohdun. Syrjäytyminen on täysin kestettävissä jos mies saa seksiä. Mies voi olla vaikka maailman yksinäisin ihminen, kunhan saa hyvää seksiä. Kaverit kun ei tyydytä sitä elintärkeää viettiä.

Sitä on erikoisen vaikea pohjolan akkojen ymmärtää. Seksi on ihan normaali asia, ei mikään superkauniiden ihmisten uskonnollinen rituaali!! Kielen tarkoitus on viestiä. Ymmärsit sanomani, siis miksi moiset kehoitukset? Puhekieli keksustelupalstoilla on asia jota joudut vielä sietämään, takaan sen.

Se on normaali, hieno asia, eikä siitä pidä tehdä peikkoa kenellekään. En oel alkuunkaan samaa mieltä siitäe ttä meis ei välttämättä tarvitse mitään sosiaalisia kontakteja kunhan seksiä saa. Mies on ihminen siinä missä nainenkin, emme ole niinkään erilaisia.

Olemme laumaeläimiä, tarvitsemme sosiaalista ympäristöä. Kuvaat myös homoseksuaalisia miehiä mites naiset tässä? Mistä sinä tuon potaskan olet vetänyt? Samasta hatusta kuin muunkin? Ensinnäkin kenelle tahansa tekisi vain hyvää ottaa lisää korkeakouluopintoja. ToiSeksi seksi on miehelle paljon tärkeämpää kuin naiselle, ja mies pärjää loistavasti jos saa niin paljon kuin haluaa niiltä joita haluaa. Kaverit on naisen rinnalla vain statisteja.

Naiset on niitä sosiaalisia laumaeläimiä, jotka passiivisina prinsessoina odottaa sitä "oikeaa" ja kikattelevat porukoissaan miehen kullin koosta. Jos mies näyttää naiselta, tai käyttäytyy kuin nainen niin mikä mies se semmoinen on-homo. Miehen kuuluu olla mies, ja mielenterveytensä vuoksi kuuluisi saada seksiä ja paljon.

Mies, isolla ämmällä Olisitko hyvä ja hakeutuisit terapeutin puheille. Tuo alkaa vaikuttaa jo sen verran sairaalta, että huolestun lähimmäisteni puolesta. Jos siihen ei ole varaa, mene edes itseesi. Mieti vaikka ihmisten tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta tai ylipäätään toisen kunnioittamista. Nainen EI ole luotu sinua varten, vaan sinun rinnallesi. Jos halusit niitä vertauksia takaisin, mitä tuolla aiemmin käytit itse perusteina. En todella ihmettele, että piti tulla tänne avautumaan liian vähäisestä seksin saannista.

Eivät varmaan ihmettele muutkaan lukijat, joilla on vähänkään kaikki kotona. Joko älysi ei riitä ymmärtämään kirjoitukseni huumoria, tai sitten olet vaan kateellinen.

Monet ovat tällä palstalla vaatineet minua tekemään itsarin. Se kertoo kyllä jotain kirjoittajien päänsisäisistä ongelmista. Luulen, että sinäkin vihaat minua, kun kerran rehellisesti kerron mitä miehen päässä liikkuu-seksi Jos kerran pelkäät menettäväsi miehesi niin omapahan on pelkosi.

Kaikki miehet tulevat haluamaan seksiä, ja jos susta silloin joskus tulee niin ruma niinkuin tulee ettet kelpaa enää, niin ryhdy lukemaan kirjoja ja käyttämään yläpäätäsi. Naisen alapäällä on aikansa. Käyttäköön sitä ahkerasti kun ovat kauniita. Miesten taas soisi sekstaavan niin kauan kuin kulli kestää, ihan vaan yhteisen hyvän takia. Naiset kun kestää elämän hyvin ilman seksiä. Miehet ei niinkään, siinä koko jutun pointti. Kysymys ei ole mistään tietystä henkilöstä, vaan filosofisesta pohdinnasta elämän herkimmän asian kautta läpivalaistuna.

Jos et keksi rakentavaa kritiikkiä, niin älä kirjoittele, palstalla riittää älykkäitäkin kirjoittajia! Olen nainen isolla ännällä Eikös se sanonta ole Kun katselee näitä kadun tallaajia,niin voi todeta et moni on käveleviä "kuolleita"varmasti ei heillä ole nautinnollisia hetkiä Jos ei viekottelijoita olisi alussa ollut olemassa,eläisimme paremmassa maailmassa nyt!

Ei tarvi kuin katsoa nykymaailmassa missä naiset päättää pienen lapsen kohtalosta,antaako "äidin" kostaa vai eikö anna Kyllä se vaan niin on, että maailma parantuisi huomattavasti jos kaikki miehet saisivat tyydyttävää seksiä. Kaikilla ei ole varaa huoraan, joten valtiollinen bordelli olisi oiva sosiaalipoliittinen ratkaisu tehostaa yhteiskuntaamme. Bordelli on innovatiivinen ja luova ratkaisu. Lisääntyvä feminismi tarvitsee kipeästi vastapainoa, muuten nuortn miesten päät sekoaa..

Tämähän on jo nähty. Kuinka monta kertaa se pitää vielä nähdä?? Sitä paitsi seksin ostaminen ON Suomessa laillista. Minä haluaisin seksiä Johnny Deppiltä. Ja jos en saa, niin ryhdyn tappamaan rumia nörttejä. Mikä taas ei ole sitten minun, vaan Johnny Deppin syy. Ymmärsit jo osan hienosta kirjoituksestani: Kuitenkin olisi hyvä jos ymmärtäisit sydämmelläsi ja aivoillasi koko suuren kekustelunaloituksen.

Seksin myyminen on kriminalisoitu, joten on suuri häpeä ostaa seksiä. On ihmisiä silti, kuten nörtit jotka myös muiden ihmisten tavoin tarvitsevat sitä jotain.

Syrjäytyvät sen takia, ettei välttämättä näytä "seksikkäältä". Silti heillekkin löytyy ottajansa aikanaan, elleivät ole kääntyneet hinteiksi tai surmanneet muita ja itseä. Jos haluat seksiä Jhonny Deppiltä, niin mee jenkkeihin ja pyydä se treffeille. Varmaan saisit Jhonnyn pitkää kyrpää. Miehet katsos tajuaa yleensä antaa. Jos et saa niin olet liian ruma hänelle, ja voisit ryhtyä vaikka nunnaksi tai taiteilijaksi.

Sitä paitsi et luultavasti pystyisi tappamaan ketään, koska olet nainen. Katsos jos mies tappaa, hän voi olla hyvinkin seksikäs, mutta nainen ei koskaan.

Max Payne ja James Bond hyviä esimerkkejä. Bondtytöt eivät tapa, vaan tekevät sen mitä naisten kuuluu. Toivottavasti tajuat sen pienillä kauniilla naisen aivoillasi. Lakikirja käteen, ennen kuin alat aukomaan täällä! Ärsyttää kaltaisesi besserwisserit, jotka eivät oikeasti tiedä mistään mitään. Näytä se lakiesitys mullekkin. Muistaakseni tässä joku vuosi sitten eduskunta äänesti seksinoston kriminalisoinnista.

VAIN ihmiskaupan tai parituksen uhrilta ja alaikäiseltä. Seksiä ei saa kaupitella julkisilla paikoilla, mutta seksin ostamista ja myymistä ei ole Suomessa muilta osin kriminalisoitu. Eli voit tilata itsellesi huoran netistä ja poliisisetää ei kiinnosta pätkääkään.

Ainut jota saattaisi kiinnostaa on verottaja, mutta sekään ei olisi sinusta kiinnostunut, vaan huoran tuloista. Mene itse Finlexiin tarkistamaan. Äitis varmaan pyyhkii perseeskin, mutta minä en sinua hyysää. Tuota juuri tarkoitin lakinainen! Seksin osto on kriminalisoitu. Silti tämä prostituutiokysymys oli vain pienen pieni osa kirjoitukseni leitmotiivia.

Luuletko muuten että kaikilla olisi resursseja tilata netistä huora?? Sen takia olisi parempi, että Suomesta tehtäisiin suur-Amsterdam ja saataisiin miehet tyytyväisiksi, turisteja ja Bkt ja suomibrändi mallilleen. En tarvitse tuikean lakinaisen hyysäilyjä. Kiitos silti kauniista naisellisista ajatuksistasi: Seksin ostaminen ja myyminen on Suomessa laillista.

Lakinaisia on muutenkin jo liikaa. Pistä vipinää alapäähäsi ja jätä yläpään asiat miehille niin rauha säilyy! Miksei sinulle kelpaa täysi-ikäinen omasta vapaasta tahdostaan seksiä myyvä huora? Kyse ei ensinnäkään ole minusta älykääpiö!

Puhun miehistä ja naisista, en pojista tai tytöistä. Ihmiskauppa ja alaikäisiin sekaantuminen on valitettavaa rikollisuutta, ja sitä torjuu poliisi. On vain harmittava tosiseikka, että jotkut miehet eivät ole naisten mielestä seksikkäitä. Mainitsisin poikkeuksen tähän väliin armon lakinainen, että esim. Hitler oli naisten mielestä todella seksikäs, mutta hänet oli ympäristö tehnyt frigidiksi, mikä ilmeisimmin teki hänestä sekopää. Seksi kun täyttää terveen miehen pään ajatukset suurelta osin, niin lopulta mies tulee masentuneeksi tai agressiiviSeksi kun kontAktien vähyys on jatkunut "tarpeeksi" kauan.

En voi sille mitään, niin se vaan menee. Kyllä mulle kelpaa täysi-ikäinen estoton huora. Itse asiassa rakastan heitä. Kaikki vaan ei saa, vaikka kaikkien "kuuluisi" saada mielenterveyden kannalta. Ime sinä munaasi ja tee itsari! Käy huorissa ja hoida mielenterveyttäsi. Taideterapia ei olisi sullekaan pahitteeksi. Kaikkea hyvää vaan sulle. Toivottavasti saat hyvää piparia näin jouluksi!

Ei siitä voinut saada muuta käsitystä, kuin sen, että juuri näiltä ryhmiltä sinä seksiä himoat. Suomi voisi todellakin muuttua suureksi amsterdamiksi. Oikeasti vaikka kuka väittää mitä tahansa niin laillisilla bordelleilla ei ole mitää haittapuolta. Ainoastaan positiivisia asioita, eli syrjäytyneet ja yksinäiset ihmiset saisivat edes joskus toisen ihmisen kosketusta.

Tietenkin se bordelli toimisi niin miehille kuin naisillekkin. Ainoa ongelmahan tässä tuntuu naisten puolelta aina olevan siinä, että heidän täytyisi jopa alkaa tekemään jotain sen eteen ettei mies lähde muualle. Ei paljoo seksillä kiristäminen enää onnistuisi ja mitäs sitten enää tehdään. Eikä kukaan mies lähde mihinkään bordelleihin tuhlaamaan rahojaan jos kotona on oma nainen joka myös haluaa.

Jos te naiset vain ymmärtäisitte kuinka yksinkertaisia miehet on ja kuinka pienellä vaivalla saatte pidettyä ne tyytyväisinä.

Ihanaa löytää "kanssasisaria" täältä netin helvetistä. Olen aivan samaa mieltä. Kertokaa tämä ilosanoma Jorma Ollilalle ja "suomibrändin" suunnittelijoille! Turistejakin tulisi Suomeen aivan toisella tavalla. BKT nousuun, suomalaiset miehet onnellisiksi ja elämä on ihanaa. Amsterdamissa muuten kukoistavat myös laittomat bordellit ja yläkouluissa joudutaan pitämään varoituskamppanjoita tyttöjä vaanivista miehistä, jotka pakottavat nämä teinit laittomiin bordelleihin myymään persettä.

Huorataloja vaan pystyyn, kansa on jo menetetty! On aika surkeaa, jos maksettu ja sitä myötä toisen ihmisen pakosta ja vastentahtoisesti suorittama mekaaninen pikainen hinkkaaminen on muka parempi kuin ei kosketusta lainkaan. Terveen ihmissuhteen ei pitäisi perustua pelkästään seksille. Jos mies todella ilmoittaa, että nyt akka annat persettä tai menen huoriin, niin luuletko, että a nainen pyllistää kiltisti ja pitää suunsa supussa vai b nainen heittää miehen pihalle ja heittää vielä kukkapurkilla ohimoon?

Mieluummin elän koko elämäni yksin kuin otan huorissa käyneen "miehen". Tiedät sen varmasti itsekin, mutta haluat nyt rutkuttaa ja provota täällä, koska sinusta olisi kiva päästä vapaasti uittamaan munaasi jossain naisessa aina kun haluat. Sori keskustelun huonosta tasosta ja asiattomasta ja osin epäpätevästä ad hominen -argumentoinnista, mutta sieppaa ja PELOTTAA samalla ihan pirusti ajatus siitä, että miehet todella ovat tuollaisia kuin antavat tässäkin keskustelussa ymmärtää.

Periaatteessa näin heteronaisena tunnen vetoa heteromiehiin, mutta jos kyseessä on todella keskimäärin näin yksinkertainen, itsekeskeinen ja empatiakyvytön porukka, niin jätän ihan suosiolla väliin.

Sulla on äly tallella nainen. Mielestäni tämä asia on silti jokseenkin vakava. Väitän vielä, että jokainen rehellinen mies ajattelee jokseenkin seksiä melko usein. Sen, että pantaisiin kuin eläimet estää oma pää ja asenteet. Hei sitä paitsi nyt eletään 21st centurya. Miksi ei muutettaisi asennetta vielä vapaammaksi, kun kerran hyvinvointivaltiotakin ollaan purkamassa.

Raskas työ vaatii raskaat huvit! Tottakai pettäminen sattuu, mutta naiset tykkäävät itsevarmoista, sosiaalisen statuksen omaavista miehistä, esim.

Hitler Miten käy pienen suomipojan? Edes suomen akat eivät ole kiinnostuneet ujosta Suomen masentuneesta jurrista. Kysyisin sulta, miten sitten hoidetaan niiden ihmisten "elämäntilanne" jotka ovat järjissään, mutta eivät saa kehenkään ihmiseen kontaktia, ja vähiten varmaan naiseen ja seksiin? Se jos mikä lisää väkivaltaisuutta ja itsemurhatilastoja. Suomessa jos missä, on tämänkaltainen alienoituminen helppoa.

Missä on syy, taidatkos sen selittää?? Yritättekö tosissanne sanoa että mies on seksin avulla vietävissä ja hallittavissa, tahdoton kuori jota kuka tahansa nainen voi pyörittää miten haluaa Minulla on onnekseni miehistä hyvin erilainen kuva. Näkeekö monikin meis itsensä noin Bordelleista olen kyllä tällä haavaa samaa mieltä, laillisena ja kontrolloituna yrtysmuotona minä en näe niissä mitään vikaa.

Kontrolloiduilla tarkoitan tietenkin myös työsopimuksia ja reiluja ehtoja, säännöllisiä terveystarkastuksia ja sen varmistamista että jokainen työntekijä on hommassaan omasta vapaasta tahdostaan. Markkinarako lienee myös naisille suunnatussa vastaavassa toiminnassa. Et tuskin ole se ainoa kuningatar, jota miehet haluaa, vaikka olisit kuinka älykäs. Kyllä monet haluaa sua, mutta ei välttämättä loppu elämäkseen. Miehet on yksinkertaisia, koska yksinkertainen on kaunista, ja seksi miehen mielenterveyden kannalta erityisen tärkeää.

Voin vakuuttaa, että jokainen terve mies on sopivan naisen vietävissä. En voi sille mitään, että me miehet ollaan tällaisia. Syytä evoluutiota ja niele faktat. Jumala katsos halusi miehen olevan tyytyväinen eikä yksinäinen luomalla juuri naisen.

Ole onnellinen, että olet nainen ja voit saada useita orgasmeja peräkkäin! Käytä alapäätä, ja jätä yläkerran asiat niille joille se kuuluu: Nyt tarvittais vähän tutkimustuloksia noiden väitteiden tueksi.

Jätän omaan arvoonsa sen, että "laillisilla bordelleilla ei ole mitään haittavaikutuksia". Minua kuitenkin kiinnostaa tuo "jokainen terve mies on Se voi hyvinkin olla totta, että seksiin kykenemättömästä miehestä tulee agressiivinen.

Sekin kyllä vaatisi vähän enemmän perusteluja, jos yrität esittää sitä faktana. Se, että pelkkä seksin puute tekisi miehestä agressiivisen, ei mene ollenkaan läpi. Ei myöskään pidä ollenkaan paikkansa, että "me miehet ollaan tällaisia".

Evoluutiosta tiedän kyllä, mutta voisitko esittää ne faktat, joihin viittaat. Erityisen mielenkiintoinen on viimeinen, ehkä tahaton, sekoituksesi alapään ja yläkerran asioista. Oliko niin, että kuvittelet itsesi jotenkin ylemmäksi olennoksi? Vai haluatko jättää asiat ylemmän huomaan kun et itse saa hoidetuksi? Vai tarkoitatko että naiset joutaisivat olemaan yhtä alapääohjattuja kuin sinä miehenä? Muitakin tulkintoja olisi ollut, mutta otin vain nuo ensin mieleen tulleet.

Selitys on ihan vain suomalaisen miehen huonossa itsetunnossa. Niin hyvin tuot sen kirjoittelussasi esiin, että enempää ei tarvitsekaan selittää. Esimerkkejä on vähän, jos tunnet vain Hitlerin tarinan, mutta katsopa peiliin niin loppu voi selvitä piankin.

Kontaktin ottamista ei opeteta missään koulussa. Se pitää itse opetella ja paras tausta siihen on kotikasvatus. Jos se jäi väliin, itsetunnon kehittäminen on aikuisiällä vaikeaa. Suurimmalla osalla miehistä se ei sitten ikinä onnistukaan.

Kuten kirjoituksistasi hyvin huomaa. Toisen lannistaminen ei ole sama asia kuin oman itsetunnon käyttäminen elämässä selviämisen tukena. Olet muuten kyllä oikeassa. Itsetunnon omaava mies saa. Se katsos vaan on viehättävää sekä miehessä että naisessa, että tietää mitä haluaa ja osaa hankkia sen.

Keinoiksi riittää aika pienet, kun on itsetunto kunnossa. Mies, edelleen, isolla ämmällä Mikä tuossa erityisesti nauratti? Olen huomannut ennenkin, että itsetunnoltaan heikot erityisesti miehet turvautuvat röhönauruun kun asiallinen sanottava tai luonteva malli reagoida muuten puuttuu.

Juuri tähän sitä itsetuntoa tarvitaan, säilyttämään itsellä tunne siitä että on ok erilaisissa tilanteissa. Katsokaapa niin yksinkertaista asiaa kuin liikenne. Kenen miehen itsetuntoon käy ohitetuksi tuleminen? Ei se ole pois minulta, jos joku haluaa mennä nopeammin. Samoin se ei ole pois minulta, jos joku muu saa sitä paljon puhuttua piparia. Minä saan tahollani ihan tarpeeksi, enkä ole ollenkaan epätoivoinen vaikka en enää tänään saisikaan.

Huomenna on uusi päivä ja uudet mahdollisuudet. Ainakin ne vehkeet näyttivät hetki sitten olevan ihan oikeaa mallia Minulle se on sopivasti. Johan nyt että kuningattareksi aletaan: D heh, ei kyllä se on minun kolmivuotiaani jolla se prinsessakompleksi on. Mikähän se sinun kompleksisi tässäon, sitä minä mietin. Liha on siis heikko. Siitä olemme yhtä mieltä. Minä taas sanon että aikka liha olisi miten heikko, ei terve elämäänsä tyytyväinen mies ole seksillä hallittavissa. Tiedätkö että kyvyttömyys seksiin tai jopa kyvyttömyys orgasmiin aiheuttaa naisellekin ongelmia, aggressioita ja ahdistuneisuutta?

Aivan samalla tavoin kuin miehelle. Skesiin tai sen olemattomuuteen liittyvät tuntemukset eivät ole ominaisia juuri miessukupuolelle, vaan meille kaikille.

Ole hyvä äläkä vedä mytologisia olentoja tähän enää mukaan. Käytän molempia päitäni, kiitos, koko raatoani jatkuvasti. Mistä kuvittelet minun voivan saada useampia orgasmeja peräkkäin? Vain siksi että olen nainen..? Tiedätkö että mieskin pystyy samaan, ejakulaatiota Voi hallita, tuloksena useampi orgasmi.

Tarkotitaako se sitä että Sinä pystyt siihen? Ihan niinkuin meillä naisillakin: D olemme ihan oikeasti fysiologisesti toisistamme poikkeavia.

Se ei ole vain urbaanilegenda: Luulisi että miehet jo hitto ymmärtäisi miten sitä seksiä omalta naiseltaan saa? Ja sellaista mistä voisi vielä jopa nauttia enemmänkin kuin säälistä tai rahalla saadusta. Eipä tuo oikeasti hirveän paljon vaadi eikä siihen tarvita rahaa. Mun mieheni voisi kertoa mutta uskon että teidän aivonne eivät kykene vielä vastaanottamaan sitä tosiasiaa niin että ymärtäisitte että ette oikeasti itse menetä yhtään mitään.

Monilla miehillä kun tuntuu olevan sellainen ajatus että naisen takia ei anneta itsestä mitään. Miellummin annetaan rahaa huoralle.

Huomioiminen ja hellyys on liikaa vaadittu ja tekee kait korvaamatonta vahinkoa miehen elämälle? Kuitenkin sitä pillua halutaan omalta vaimolta. No, aika moni vaimo on tyytynyt siihen rahaan myös kun muuta ei saa. Miehet syyttävät hyvin usein muita omista ongelmistaan kun taas naiset etsivät syytä ensiksi itsestään. Miehet voisivat ihan oikeasti jo mennä itseensä ja katsoa peiliin. Oikea välittäminen ja tunteiden näyttäminen ratkaisee monta ongelmaa. En halua uskoa että miehet olisivat näin tunteettomia kuin mitä täällä palstalla puhutaan.

Että pillu olisi miehelle se kaikkein tärkein, että naisella itsellään ei olisi miehelle mitään merkitystä. Luulen kyllä, että läheisyydellä on merkitystä ja toisen kanssa kaikenlainen kanssakäyminen ja tekeminen on se pääasia. Seksi on hieno asia, sitä kaikki tarvitsevat, mutta on hullua nostaa seksi joksikin ykköstarpeeksi. Moni pelimies joka saa seksiä paljon, haaveilee silti omasta naisesta, jonka kanssa voisi elää elämää ja perustaa ehkä perheenkin.

TÄmä syö kyllä sen aatteen, että pelkällä pillulla olisi väliä. Olet oikeassa, ei mies pelkkää pillua halua. Ymmärtäväisen ja rakastettavan naisen. Kuka nainen taas haluaa miehen? Miehet tarvitsee naista enemmän kuin mies naista. Jos nainen tarvitsee ja haluaa miestä vähemmän kuin mies naista, onko kuvitelmaa se että nainen haluaa useammin naimisiin, vakiinnuttaa parisuhteen ja sitoutua? Antaa siis miehelle sitä piparia on a regular basis: D Esitä perustelusi, ihminen.

Nainen tarvitsee ja haluaa miehen täsmälleen yhtä paljon, ellei enemmän kuin mies naisen. Ja vieläpä suurelta osin samoista syistä. Nainen tarvitsee ja haluaa seksiä myös, niin kuin mieskin, ja miehellä on läheisyyden ja kumppanuuden tarpeita aivan kuten naisellakin. Oletko eri mieltä siitä että nainen ja mies ovat ensisijaisesti yksilöitä, vasta sitten sukupuolensa edustajia? En jaksa enää pohtia tätä. Mä oon ihastunut pahasti yhteen naiseen, mutta en tiedä mitä sanoisin sille. Mitä nainen haluaisi kuulla??

Kuten sanottua, valitettavaa niiden kannalta jotka yrittävät ymmärtää kutakin sukupuolta kollektiivisena könttänä, me olemme, joka ikinen, yksilöitä. Mitä nainen haluaa kuulla? Riippuu siitä kuka hän on, millaisessa elämäntilanteessa hän on, ja mitä hän sinusta jo valmiiksi ajattelee. Mitä jos olisit oma itsesi. Joko tykkää tai ei? Jos sinun pitäisi teeskennellä, keksiä mitä hän haluaa kuulla eikä sanoa mitä sinulla on sanottavaa, onko hän oieka ihminen jonka kanssa viettää aikaasi?

Minä uskon että se jonka kanssa on hyvä olla, on ajan arvoinen. Älä haaskaa aikaasi ihmiseen jonka vuoksi pitäisi yrittää olla jotain muuta kuin mitä on: Yksi asia on minkä jokainen ihminen tahtoo kuulla, nainen tai mies. Vilpittömän ihailun mistä tahansa asiasta. Ruumiin piirteestä ei intiimiosat! Vaikka kaikki naiset on "yksilöitä" niin varmaan he kaikki haluaa jonkin sortin jännitystä elämään. Meinasin jo tehdä aloitteen, mutta eräs toinen nainen tuli paikalle ja sekosin ajatuksissani.

Naiset voi tehdä miehen hulluksi: Kun huomaa ihastuneensa oli kuinka tuhoontuomittu suhde tahansa niin mielestäni kannattaa aina yrittää. Jaettu aika kenen kanssa tahansa ei mene hukkaan. On suuri lahja ihastua. Pelkuruus sen sijaan on niin vaikeasti voitettavissa, ja aiheuttaa agressioita. Miehet ei ole niin paljon "yksilöitä". Heidät voi iskee helposti: Sanot vaan, haluuks panna? Jo muuttuu tylsinkin mies onneliSeksi.

Mitä itse sitten haluaisit kuulla tuntemattomalta kiinnostavalta mieheltä?? Jos kerran "yksilö olet" eikä sulle voi ihan mitä vaan sanoa. Kaikki naiset eivät suinkaan halua mitään jännitystä elämäänsä, jotkut haluavat toki. Ja minkä sortin jännitystä, ihan adrenaliinihuumaa, ihastumisia, ihmissuhdepelejä, matkailua Ihmiset tekevät toisiaan hulluiksi kuvaamallasi tavalla päivittäin.

Toisaalta se on haaste ja mukavaa! On hienoa että ajattelet jaetun ajan olevan aina arvokasta, vaikka se ei johtaisikaan vakavaan suhteeseen tai todelliseen kumpanuuteen. Hyvä elämänfilosofia, jota noudattamalla mitään ei tarvitse katua, kaikki on plussaa. Ihastuminen on lahja, ja sitä voi käyttää hyödykseen monin tavoin. Vaikka vain nauttimalla tunteesta, siitäkin kun vihloo. En ole miehen iskemisestä ihan samaa mieltä, tosin.

Koska nainen etsii miehessä niin paljon muutakin kuin vain seksiä, pelkällä lupauksella seksistä napattu mies ei edes lupaa mitään muuta. Seksi on toki mukavaa, ja sinkkuna satunnainen molemminpuolisesta halusta kumpuava seksi on hieno asia. Mutta esimerkiksi nainen joka etsii kumppania, ei välttämättä löydä sitä van hakemalla pantavia kerta toisensa jlkeen.

Hän todennäköisesti haluaa kehittää jonkinlaiset tunteet meistä kohtaan ennen seksiin rupeamista. On myös monen motna meistä joita ei kiinnosta pelkkä paneminen, vaan he haluavat myös henkistä kumppanuutta. Ole hyvä älkä väitä tässä vastaan, meillä voi molemmilla olla omat kokemuksemme.

Minä arvostan miehiä enemmän kuin sinä, nähtävästi. Miksi käytät lainausmerkkejä puhuessasi minusta yksilönä? Olen yksilö, en "yksilö". Mitä minä haluaisin kuulla tuntemattomalta mieheltä? Koska olen naimisissa oleva perheenäiti, en välttämättä yhtään enempää kuin sen satnnaisenja vilpittömän kohteliaisuuden ulkonäöstäni tai käytöksestäni.

Jos oletetaan että olisin sinkku ja etissin kumppania, tahtoisin kuulla että mies ei ole vain seksin perässä vaikka toki halaua sitäkin , vaan pitää minusta oikeasti ja haluaa tutustua vielä enemmän. He haluavat erottua muista, vaikka periaatteessa kaikki haluaa samoja asioita.

Tosiaankin kun ihastuu, eikä saa asiaansa eteenpäin niin tuntee sisällään pienen hulluuden. Kun tarpeeksi usein näin tapahtuu, niin herkän miehen pää voi joutua agression valtaan. Tämän takia heille voisi antaa "siedätyshoitoa"-seksiä. Tarkoitit varmaan Froid, mikäli osaat lukea.

Siitä huolimatta, mennäänkö teille?? Voisin arvioida sinut naisena. Anteeksi nyt kamalasti, mutta minä olin ihan samanalinen ajatuksineni ja tunteineni myös ennen kuin allekirjoitin avioliittosopimuksen: D en minä mitenkään radikaalisti ole siinä hommassa muuttunut.

Perustelisitko hieman miksi koet naimisissa olevat naiset erilaisiksi kuin naimattomat? Vai onko koko teoriasi kohdistettu vapaisin nuoriin sinkkunaisiin? Älä huijaa itseäsi luulemalla tietäväsi naisista jotain olennaista jota he eivät tiedä itsekään.

Saat siinä itsellesi vain varman pettymyksen kun toimit sellaisen oletuksen pohjalta, kuuntelematta viisaampiasi. Minä olen kuitenkin juuri tuon sukupuolen edustaja, ja sinua aiheessa huomattavasti kokeneempi.

Älä ohita ihan olankohautuksella sitä mitä sanon, voit vaikka oppia jotain: D Tiedän tunteen, ihastumisenja hulluksi tulemisen. Tiedän yös miltä tuntuu elää yksin, luulla ettei kkaan välitä ja haluta vain toista lämmintä ihmistä vierelleen, vaikka edes satunnaiseen seksiin jos ei muuta, mutta mikään ei onnistu.

Tiedän myös mitä on olla vakaassa parisuhteessa, rakastettu ja kunnioitettu. Ne "samat asiat" joita naiset haluavat mielestäsi, mitä ne ovat? Perhe, rakkaus, ymmärrys, kunnioitus, ehkä jopa se vanha kunnonintohimo? Näitä kaikkia suurin osa ihmisistä varmati haluaa, ei vain naiset. Etkö itsekin toivo näitä?

Hyvä konsti on kohdella naista kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Vanha läppä, mutta toimii yllättävän hyvin. Mieti mitä tietyssä tilanteessa tahtoisit itsellesi sanottavan, ja kokeile mennä samoilla linjoilla. Ja varo niitä intiimialueita: D ja jos seksiin tähtäät, muista yksi kikka. Nainen lämpenee puhumalla, tilanne on kaikki kaikessa, Se että Hän tuntee olevansa haluttu. Sinun arviointisi minä kintaalla viittaan enkä pienintäkään piittaa! Jos olisit mies niin voisin jo kuunnellakin arviointiasi mutta kun et ole.

Siitä voit olla ihan halleluja!! Mitä sinä ajattelit että täällä "meillä" tekisit??? Pikku nakillasiko arvioisit minut naisena???!!! Sen kun vetäisit esille niin saisi koirani eturuokana. Jos huolisi, en usko. Mitäs jos yrität keskittyä siihen pillun saantiin sen ihastuksesi kanssa joka ilmeisesti myös näyttää sinulle kenkää, enkä yhtään ihmettele.

Koitapas jos käteenveto sais niitä rattaita raksuttamaan vähän terveempään tahtiin. Teitä neroja kun on useiampiakin niin tavasin esi-isäsi nimen muotoon. Minkäs teet jos ystävällisesti tarjoaa rakkauttaan ja tullaan torjutuksi. OOn komea kuin mikä, ehkä vähäsen seksihullu ja hullu, mutta niin kaikki miehet ovat. Ne jotka ei myönnä sitä, tuntee hiljaista kärsimystä. Esittää "kovaa miestä" tyylin: Koiras vois ihastua mun isosta molosta. Nuolisi sitä varmaan paljon paremmin kuin sä. Suosittelen sulle taideterapiaa, että voit purkaa vihan vaikkapa piirtämällä.

Kun viha on laantunut ja halut taas tallella niin voisin pistäytyä mulkkuni kanssa siellä teillä: Tekis sullekkin vaan hyvää "vapautua". Luulen vakaasti, että naimisiinmeno ei sovi kaikille. Kun esimerkiksi ajattelen omia vanhempia, niin mitä siitä seurasi: Naivat ja saivat äipän masusta tällaisen runkkarin! On erittäin hienoa mennä naimisiin ja tukea ydinperhe mallia, joka takaisi varmaan yhteiskunnalle parhaan "turvatakuun". Kannatan naimisiinmenoa, mutta pitäisi mielestäni harkita tarkkaan kenen kanssa menee.

Koska silloin se on sitten menoa, ei paluuta myrkytys. Ero on erittäin huono juttu toki joksus välttämätön ja pirstoo yhteiskuntaa.

Suomessa erotaan ihan liian paljon. Mikä yksinäistää miehiä miksei naisia ja aiheuttaa taas agressioita. Jos elää sinkkuna niin on vapaa, mutta toki joidenkien ongelmien kanssa.

Kyllä mä tiedän ettei naisille voi nyt ihan miten vaan puhua, mutta enmä voi koko ajan ajatella että miltäköhän naisesta tuntuu. Hauskaa on mielestäni se jännitys. Siis se kun menee pala kurkkuun kun näkee edes. Kyllä mä yritän silti ymmärtää sun sanomiset. Jos Itseäni haluaisin kohdeltavan niin, että nainen antaa mulle. Niin silloinhan mun pitäis antaa naiselle melko suoraviivaisesti.

Vanha läppä on vähintääkin epäilyttävä, tai mä oon tosiaan seonnut. Mutta luullakseni suurin osa miehistä haluaa seksiä kohtuu nopeesti tavattuaan sellaisen naisen. Jos kiinnostus on molemminpuolista, kyllä se nainenkin haluaa seksiä kohtuu nopeasti.

Ja jos se sitä haluaa, ei se loukkaannu siitä että sitä siihen suuntaan johdatellaan. Varo vain loukkaamasta, tai antamasta ymmärtää että päämääräsi on pelkkä seksi ja nainen pelkkä seksin antaja. Sen kun pidät mielessä niin kyllä se nopea ja aika suorakin lähestyminen käy. Muista myös kuulostella miltä sinusta itsestäsi tuntuu! Ja sano se ääneen. Ei sitä tarvitse pelätä. Olen samaa mieltä, naimisiin meno ei sovi kaikille, ja jokaiselle pariskunnalle se tarkoittaa hieman eri asioita.

Kuten meille; se on vain sopimus joka allekirjoitettiin jotta perhe saisi yhteisen nimen ja perimys turvattaisiin. Yhdessä me haluaisimme olla, elämämme jakaa ja rakentaa yhteistä kotia vaikka koko paperia ei olisi, ja liitto olisi laillisesti avosellainen avion sijaan. Joillekin toisille avioliitto tarkoittaa pakkoa olla yhdessä, toisille valintaa. Joillekin se on rikottavissa oleva instituutio eikä eroamisessa ole häpeää, tinen kuolee mieluummin kin myöntyy eroon, myöntyy epäonnistuneensa suhteessa.

Tahtoisin kyllä tietää miten se liitto sinusta myrkyttää ihmisen, tai muuttaa häntä. Molemmat vai vain naisen? Missä kohtaa, miten ja miksi? Minusta ero on aina hyvä ratkaisu jos yhteiselo ei syystä tai toisesta suju. Se ei yksinäistä ektään sen enempää kuin huono liittokaan. Eikä seksillä huonoa liittoa pelasteta, vaikka joskus liiton alamäki oireilee toisen osapuolen haluttomuutena. Haluttomuus on oire, ei alkusyy. Ja fiksu ihminen osaa sillekin tehdä jotain, jos syyn saa selville, sen saa todennäköisesti myös korjattua!

Jos nyt pari menee naimisiin ja saa lapsia ja eroaa niin lapset herkkämielisinä saattavat saada jonkinlaisia oireita. Mielestäni on parempi olla sinkkuna kuin mennä naimisiin vain muodollisesti. Tälloin voi sekstailla miten haluaa,loukkaamatta puolisoaan. Jos avioliitto toimii vapasti niin hyvä on.

Itse en menisi sellaisen naisen kanssa naimisiin joka pettäisi. Nainen saa silti tehdä vapaasti kaikkea ennen naimisiinmenoa. Tulla ihmiSeksi ja kasvaa aikuiSeksi, taistella sen puolesta tai ainakin edes yrittää, mutta sinkkuna saa taas ehdottomasti olla sellainen iso kakara, vaikka runkkari. Siis avioliitto mielestäni vie vapauden olla hullu myrkytys , mutta ehkä se on niinkin, että löytää sellaisen ihmeellisen puolison jonka kanssa voi jakaa kaikkea.

Onnittelut sille joka löytää! Pidä se "rakkaus" siellä pöksyssä niin taitaa olla parasta kaikille Onneksi miehiäkin vielä löytyy. Niitä pehmeitä, inhimillisiä, rakastavaisia, helliä, ihania, viisaita, turvallisia Koirani voisi kyllä ihastua sun molosta siinä suhteessa että se tykkää purra nahkapatukkaa.

Se on kyllä tottunut vähän suurempaan kun siihen pikku "rakkauteen" jota sinä niin kauppaat ja tyrkytät jokaiselle haluttomalle. Luuletko että täällä tärppää?

Saat pillua joltakin jonka olet ketjussa haukkunut vaikka miksi? Oletan että näin kuvittelet epätoivoissasi koska jokaisen luokse tyrkytät tulla "rakkautesi" kanssa. Ovet lukkoon yöksi, Suomen kansa! Jos ymmärsin oikein niin sanoit että suhteessa kanssasi nainen saa mielestäsi pettää, mutta naimisiin menon jäökeen enää ei. Miten voisi olettaa että ihminen joka pettää, lopettaisi sen avioliiton solmimisen yhteydessä?

Minusta tuo ei kuulosta kovin realistiselta. Puolisoaan loukkaamatta ei "voi sekstailla miten haluaa", ellei kyse ole yhteisesti sovitusta avoimesta suhteesta. Jos suhd on yksiavioinen, ei ole väliä ollaanko naimisissa vai ei.

Mitä eroamiseen tulee, niin lapset traumatisoituvat vanhempien huonosta liitosta ja riidoista rutkasti enemmän kuin erosta joka lopettaa sen huonon tilanteen, ja saa parhaassa tapauksessa vanhemmat tulemaan keskenään toimeen. Lapset eivät ole syy jäädä huonoon liittoon, vaan paras syy erota. Ei se erokaan ihan syyttä suotta vain "tule" vaan siihen johtavat vakavat ongelmat. Kiitos onnitteluista, minäkn löysin ihmisen jonka kanssa haluan jakaa kaiken, ja joka tuntee samoin minua kohtaan.

Miehen johon voin luottaa ja joka antaa minun olla oma itseni, kuten minä hänen. Hyväksyntä ja molemminpuolinen kunnioitus. Voit uskoa että tämä on hyvä tial elää: D tässä tilassa elimme jo kauan ennen avioliittoakin. Minusta kuulostaa oudolta tuo käsite, että seurustelevana saisi pettää mutta avioliitto olisi jotenkin erilainen tila.

Jos mielestäsi avioliitossa saa pettää, niin olet kai aika harvinainen nainen. Luulisi monien pitävän itsestään selvyytenä, ettei pettäminen kuulu avioliittoon. Arvostan modernia näkemystäsi paljon, ja luultavimmin monille miehille sopii juuri sellainen liitto hyvin.

Itselle voisi olla tiukka paikka egolleni tietää vaimoni pettänenen minua. Tuskin kuitenkaan edes menen naimisiin. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että riidat ja ongelmat voi vahingoittaa lasta enemmän kuin ero. Ehkä kohdallani on käynyt niin.

Vanhemmat ei oo vieläkään eronneet. Silti riidoissa on oma salainen viehätys ja kiehtova puoli: Ne jalostaa ihmisiä, kunhan ei käytetä väkivaltaa. Mutta toki myönnän, että oman pään mukaan pitää mennä eli jos ero tuntuu hyvältä, niin mikäs siinä.

Seurustelussa "saa" pettää mielestäni, koska ei ole mitään sen kummempaa estettä. Jos näkee jonkun "viehättävämmän" niin mikäs siinä. Harmittais jälkikäteen, jos ei olis saanut siltä: Toki voi olla tosi rakastunut, vaikkei olisi naimisissa. Silloin tuskin haluu ees pettää. Vaikuttaa siltä ettet osaa oikein suhtautua vieläkään seksuaalisuuteesi tarvittavalla tavalla.

Katso Polanskin elokuva Inho. Ymmärrät varmaan sitten kuinka vapauttavaa on tajuta, että seksi on täysin normaalia. Luulin että naiset yleensä haluaa vähän poikkeavan miehen. Ei semmoista junttinörttihomoa mitä kuvailit. Niille ehdotinkin valtion bordellia. Koska se olisi yhteiskunnan turvallisuuden kannalta hyväksi. Mikäs sen eksoottisempaa kuin sekstata jonkun seksihullun kaa??

Ei tarvii mennä ees teille, mennään johonkin erikoiseen paikkaan, vaikka sun koirankoppiin. Eikä se mua hetkauta vaikket haluaisi panoa. Joku toinen onnekkaampi nainen saa mun ihanaa kullia: Sanoin että jos suhde, vaikka violiitto, on molempien yhteisymmärryksessä sovittu avoimeksi suhteeksi, sekin on ihan ok.

Jokainen suhde on erilainen ja jokainen pari määrittelee omat sääntönsä ja rajansa. D ja olensitä mieltäe ttä jos puolisoni joskus hairahtuu, en tahdo moisesta edes tietää.

Mitä en tiedä, ei minua satuta! Käsityksesi seurustelusta on silti minusta outo: Silti, jos on ydhessä sellaisen ihmisen kanssa jolla on taiumus ja halu pettää, ei se halu muutu miksikään häiden tai yhteenmuuton jälkeen. Miksi koet että seurustellessa ei pettämiselle ole mitään estettä? Eikö sen toisen ihmisen kanssa seurustelu juuri ole se este..? Jos viehättävämpiihminn vie omasta rakkaasta voiton, ja sen perään on lähdettävä, ei moinen suhde ole edes tekohengityksen arvoinen.

Ellei se tosiaan kuulu yhteiseen sopimukseen. Olen tosiaan tavannut suhteita joissa molemmilla on suhteen ulkopuoisia seksikumppaneita, mutta he ovat henkisesti sitoutuneet toisiinsa loppuelämäkseen, nuo kaksi, muut ovat vain seksiä. Minäkin olen sen puolesta, että voi olla seksikumppaneita toisaalla, mutta seurustella toisaalla, mikäli kumppanille sopii. Avioliittoa en itse haluaisi pitää avoimena. Sittenhän kannattaisi mennä avoliittoon. Toisaalta juuri se saattaisi olla tulevaisuutta.

Olet naisen oveluudellasi keksinyt juuri sen loistoidean että seksi on vain seksiä ja rakkaus rakkautta. Toisin sanoen seksipartneria voi vaihtaa, mutta rakkauspartneria ei niinkään ainakaan helposti. Selitä se sitten niille tuhansille naisille jotka haluavat pitää seksin ja rakkauden visusti yhdessä. Monimuotoiset ihmissuhteet ovat tosiaan tulevaisuutta. Normaaliksi tulevat kaikki nekin muodot jotka ovat tähän asti olleet hävettäviä, hiljaa toteutettuja ja paheksuttuja. Kuten sanoin, elän itse yksiavioisessa avioliitossa, enkä tahtoisi mitään muuta.

Mutta se seksin ja rakkauden erottaminen toisistaan ON tosiasia, mutta yksilökysymys. Yksi pystyy seksiin ilman rakkautta tai rakkauteen ilman seksiä, toinen tahtoo pitää nuo kaksi visusti samassa. Ja ihmistkin muuttuvat iän myötä,s e ehdottomuus joka nuorella ihmisellä on, voi vanhemmiten laimentua ja muuttua vapaammaksi.

Avioliiton ja avoliiton ero avoimessa suhteessa, en taaskaan ymmärrä miksi avoimessa suhteessa pitäisi mielestäsi ennemmin tyytyä avo- kuin avioliittoon. Se ei ole sitoutumisen asteen kysymys, vaan sen halutaanko nämä juridiset oikeudet ja velvoitteet ottaa osaksi suhdett vai ei. Sulla varmaa oli lemmikkikoira joka jäi auton alle, sen näkee siitä että sä olet jääny ite juoksemaan heittämäsi kepin perään, uudelleen ja uudelleen sä kaluat myös samaa luuta.

Sulla ei ollut varmaa kavereita koulussa, sen näkee siinä ettei sulla ole mitään kykyä ymmärtää sulle sanottua tai kirjoitettua.

Sä olet yksin piirrellyt tikkunaisia sun vihkoosi aina sinne melkein viisikymppiseksi asti, miettien miksi sä et kelpaa kellekkään naiselle, varmaan siksi että naiset vihaa miehiä.

Sun duunisi on varmaa loppunu jo vuosia sitten, sua ei enää tarvittu, sut korvattiin toisella, ihmisellä joka omisti aivot. Koita mennä muualle, koska vaikka sä haluaisit että sua edes vihattaisiin niin se ei pidä paikkaansa, sä olet vain pikkuisen ärsyttävä ja sekin johtuu siitä että olet niin tyhmä. Vastasit tuossa nimimerkin "heteromies" viestiin.

Mistä ihmeestä luulet tietäväsi hänen ikäsi minä olen kyllä lähes viisikymppinen? Mistä olet tietävinäsi että heteromiehellä ei ole naista? Tein eräälle firmalle tietosysteemiä ja minua olisi tosiaan tarvittu siellä jatkamaan. Kenestä kirjoitit ja kenelle vastasit? Pieni vinkki, sen voi päätellä tosta pienestä sinisestä nuolesta.

Siis esimerkiksi minun viestistäni menee sininen nuoli "heteromiehen" kommenttiin 5. Koska se viesti on minun viestini alla, on se siis vastausta myöskin heteromiehen viestiin. Eli edelleen on minulle täysin epäselvää, että mistä f4ck tiesi, että heteromiehellä ei ole naista ja että hän on lähes viisikymppinen.

Ei sillä ole merkitystä kumman kanssa se pettäminen tapahtuu. Toisaalta on väärin vierittää syy miehen niskoille, miehethän tunnetusti panee kaikkea mikä liikkuu Huumoria Sun tyttöystävän pitää kantaa vastuu teostaan, känni ei ole puolustus. Hän on toiminut sinua kohtaan väärin teollaan. Toivottavasti edes sen verran on järki kulkenut että on muistanut käyttää kondomia. En sen enempää ota kantaa mitä pitäisi tehdä, paitsi keskustella asia puhki. Oma päätöksesi on annatko anteeksi ja jatkatteko yhdessä.

Siinä tapauksessa luottamuksen takaisin saaminen voi viedä todella kauan ja onko se sen arvoista. Tiedän tasan, miltä tuo tuntuu. Se voi pahimmillaan repiä täysin palasiksi ja saada vihaamaan itseään pitkiksi ajoiksi. Ja sitä toista ja kaikkia maailman miehiä. Pettäminen on jo itsessään kyllin paha, mutta miehen kanssa pettäminen voi olla liian paha, vaikka niin ei saisi ajatella. Ja juuri se, ettei saisi, vain pahentaa tilannetta. Naisena naisen kanssa suhteessa on kuitenkin aina veitsenterällä, vaikkei sitä haluaisi itselleen myöntää.

Aina on joku, jolla on jotain asiaa vastaan. Se muistuttaa itsestään yhteiskunnallisessa keskustelussa. Se näkyy homohahmoja sisältävien sarjojen saamissa kommenteissa. Se on vaikenemista perhepiirissä. Se on kiertoilmaisuja työpaikoilla. Se on vitsejä, jotka sitten kuitenkin satuttavat mutta jotka täytyy kestää hymy kasvoillaan. Ja se kaikki tekee siitä omasta naisesta liittolaisen vielä yhdellä ylimääräisellä tavalla.

Joten onko sitten ihme, jos sen oman kumppanin kokeilunhalu miehen kanssa saattaa tuntua kasvoille sylkemiseltä? Miehen kanssa voisi karistaa harteiltaan tietyn stressin. Ja tällaisena iltapäivälehtien seksivinkkiaikakautena ainakin minua piinaa jossain takaraivossa ajatus siitä, riitänkö kuitenkaan koskaan kellekään naiselle ilman penistä ja vahvoja käsivarsia. Menee punttisalille nostamaan rautaa ja ostaa kotiin strap on: Jos tyttis haluaa kuitenkin vielä karvasen leuan, rinnan ja perseen, niin sitten parempi antaa tyttiksen juosta miesten syliin.

En ole koskaan vihannutkaan, ystäväpiiriimme kuuluu paljon miehiä. Kärjistetysti kerroin senhetkisestä aamuisesta pettymyksestäni omaan tyttöystävääni.

Pettäminen miehen kanssa todella satutti mun itsetuntoa, toki se olisi tehnyt niin jos kyse olisi ollut pettämisestä naisen kanssa. Mutta miehen kanssa pettäminen sai uskoni naiseeni horjumaan ehkä pahemmin. Ja se horjuu edelleen. Pistää todella epäilemään olenko riittävä naiselleni? Oliko se muka "vain kokeilu"? Miksi hän vaaransi suhteemme? Mulle ei vain tahdo riittää syyksi "kokeilun halu" ja "koska olin kännissä, en ajatellut mitä siitä seuraisi".

Ja tyttöystäväni myös vakuuttaa "että se oli kokemus joka ei tuntunut miltään! Luulisi että se olisi ainakin tuntunut epämiellyttävältä, inhottavalta ja likaiselta! Tyttöystäväni mielestä meidän pitää vain unohtaa ja jatkaa. Vähän se tuntuu vaikealta ja erittäin vaikealta uskoa tyttöystävääni. Voi olla että hän puhuu totta, mutta voi olla myös mahdollista että hän uskottelee näin myös itselleen. En siis tunne miesvihaa, mutta kuten sanoin tyttöystävälleni, en halua että törmäämme siihen mieheen koskaan missään.

En tarkoita että kävisin sen miehen kimppuun, vaan mikä olisi enää nöyryyttävämpää mulle kuin että se mies tulisi kasvojeni eteen pullistelemaan. Uskon että sillä miehellä on melko iso ego ja luulot itsestään kun sai naiselta joka on lesbo. Nainen, joka harrastaa seksiä miesten kanssa ei ole lesbo, vaan bi. No vaikea nyt mieltää täysin lesboksi naista, joka suostuu kännipanoon miehen kanssa. Voin nyt kuvitella kuinka ko.

Koska lesbonkaan aidosta oikeasta lesboudesta ei voi olla varmaa, joten varmuuden vuoksi jokaisen lesbon kannattaa sanoa olevansa biseksuaali. Ei tartte kummia selityksiä jaella, jos sattuu hairahtumaan miehiin, vaikka ollaan olevinaan niin aitoja lesboja että. Uskon muutenkin, että naisen seksuaalisuus sen verran muuuttuvaa, identiteetit ja miesltymykset muuttuvat vuosien aikana, eli lokerointia, leimaamista ja lukkoon lyötyjä identtieettejä lesbo, hetero kannattaa välttää.

Koska ei sitä koskaan tiedä. Minunkin tyttöystäväni jätti minut pari vuotta sitten miesten takia. Itse koen hieman miesvihaa, koska kaikki joihin olen itse tutustunut ovat vain halunneet sitä yhtä asiaa..

Baarissakin mies tuli kyseleen että olenko lesbo ja siihen vaan vastasin että olen. Ja heti se mies oli kimpussa kuin herhiläinen! Että mua ällötti ja lopulta pakeninkin vessaan piiloon. Korjausta hieman tuohon alkuun: Eli siis minun tyttöystäväni jätti minut miesten takia. Puhuikos herra omista tarpeistaan vai muiden? Petä naistasi minun kanssani, nyt kun on lupa: Veikkaanpa, että tyttöystäväsi tuli oma-aloitteisesti sinulle kehumaan syrjähypyllään?

Siinä hetero- ja lespotytöt ovat kyllä näemmä ihan samanlaisia. Järjestävät itselleen ja kumppaneilleen murhetta ja riitaa, sekä satunnaiskumppaneilleen vihollisia ja peräti vaaratilanteita. Miehet osataan pitää yleensä suumme kiinni syrjähypyistämme.

Ehkä tässä on juuri syy siihen, miksi niin monissa yhteiskunnissa miehet haluavat kontrolloida naisten seksuaalisuutta. Ja sitten kun kuitenkin sortuu pettämään, niin pitää vielä mennnä kumppanille kehumaan vai?

Pettäminen voi olla merkki vähän liiallisestakin itsetunnosta. Tai siitä että toisen tunteet ei loppujen lopuksi kovin paljon merkitse, vain oma hetken hurma. No näin mietin vain, että jospa kaikki on vain hyvin suunniteltua sinun jättämiseksi ,syyn hän varmaan keksi helposti sinun ajatusmailmasi tuntien. Nyt vain vielä nauttii sinun pahsta olostasi tietäen , että kaikki päätyy tähän niinkuin on ajatellutkin asian ,eli hajoitettua ei saa enään ehjäksi se koska se on jo toisen mielessä hajonnut on vaikea sanoa.

Yleensä vain jätetty osapuoli asiaa ihmeissään miettimään toinen on jo ajat sitten asian mielessään päättänyt ,kestämisi ja kohti uusia tuulia.

Ei siihen vaikuta seksuaalinen suuntautuminen eikä elämänkumppani. Jos naisystäväsi kiihottuu vessapanoista, niin luulisin, että löytyy viihtyisempiäkin paikkoja sekstailla. Omasta tahdostaan ihminen pettää, ei olosuhteiden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.

Pettäminen on itsekeskeistä selkäänpuukottamista. Oman aikansa tuosta toipuminen ottaa, jos sitä yleensä lopullisesti tapahtuukaan. Luottamuksen löytäminen ihmiseen, joka on syönyt sanansa on vaikeaa. Jos jotain positiivista, niin nyt sinulla on tietoa millainen se kumppanisi todellisuudessa on. Päätösvalta suhteenne jatkosta on täysin sinun käsissäsi.

Siinä ei tarvitse kumppanin apuja, eihän tuokaan tarvinnut neuvojasi petoksen tielle lähtiessään. Mieti rauhassa, sillä tehtyä ei tekemättömäksi saa, joten sen suhteen teillä ei kiirettä ole.

Asiassa pitää nähdä myös positiiviset puolet. On näet tilastollisestikin aivan tavanomaista, että parisuhde ratkeaa. Olisi toki voinut käydä vielä pahemmin. Uusi, sinut syrjäyttänyt kumppani olisi voinut olla vaikka musti.

Tai satunnainen parittelukumppanisi olisi voinut kääntyä vaikka nekrofiiliksi. En tiedä miten nää tilastotieteilijät oikein pärjää elämässään. Avaus vahvistaa sen, että lesbous on mielen sairaus. On vain ominaisuuksia ja elämäntilanteita, jotka voivat muuttua. On ihan sopimus ja määrittelykysymys mikä luokitellaan sairaudeksi ja sille annetaan tautiluokitus ICD taulukkoon.

Se että halutaanko lesbous määritellä sairaudeksi vai ei, ei kai mitenkään muuta näiden ihmisten senhetkisiä ominaisuuksia ja elämäntilanteita.

Paitsi jos lesbo on lääkäri ja uskoo hänelle koulussa opetettuun tautiluokitustaulukkoonsa kuin raamattuun, niin silloin hänen on määriteltävä itsensä sairaaksi. Kyseessä on äärimmilleen vietyä sexuaalista himoa, jota on erittäin vaikea rajoittaa, kun on tien valinnut, se vaan vie lopulta kokonaan sivuraiteelle.

Kaikenlaiset ylilyönnit on mahdollisia, jopa tylsä heterosexi hetken mielenjohteesta voi olla, kuten tässä tapauksessa, humalassa vastustamaton hetken houkutus. Tottakai joskus käy niin vanhemmiten, että viisastuu. Alkaa pelkäämään erilaisia sexitauteja, rajusta sexistä johtuvia sukupuolivaivoja, ja erityisesti millaisia seuralaisia sitä näkee, ja siten miettii, että mahdollisesti ei eläkään vuotta pitemmäksi tällä elämäntyylillä, kun mikään ei riitä.

Ajatus kummasti rauhoittuu ja perheen perustaminen jälkeläisineen normaaleissa perheraameissa ei ole ollenkaan hullumpi mielikuva 70v. Joskus kun oikein syvältä pohjalta joutuu ponnistamaan ylöspäin, näkee kaiken uutena mahdollisuutena ja tietää, mikä on itselle pitemmällä tähtäimellä parasta. Tyhmä ei opi omistakaan virheistä, viisas ottaa jo muiden virheistä opiksi. Ån viisasta kazåa ennen kuin jåutuu katumaan saastaisuuttaan! Eikö teille nuårille åle enää kåulussa åpetettu, että sexi ån saastaa ja izetyydytyxestä saa täpliä silmiin!

Avaaja, sekin irstas paskakasa! Ja vielä lisäsit OMAN kuvasi juttuun?! Ja tämä näkyy myös alaikäisil,e jotka lukevat postiaan! Kumpa kuvasi leviäisi, ja joudut naurun alaiseksi, kuvapelle! Mitä helvettiä sä sekoilet?!

Noi kuvat on stock photoja joita saa käyttää uutisissa luvan kanssa, ei ole oikeasta tilanteesta otettu kuva vaan lavastettu. Itse olet irstas paskakasa, sinä se olet ruma - ainakin sisältä. Oletko jotenkin jälkeenjäänyt vai? YLLÄPITO on valinnut ja laittanut tämän jutun etusivulle, luuletko että täällä kaikki anonyymit kirjoittajat voivat itse laitella juttujaan etusivulle?

Ja kuvissa olevat ihmiset ovat vain jostain kuvapankista hommattuja eivätkä liity tapauksiin mitenkään typerys. Että voi olla idiootteja ihmisiä liikenteessä.. Eipä sit keinokulli riittänykkää. Eikä se ole mikään lesbo ees se sun kumppanisi.

Jakaa peräässä ympäri kyliä kuin ajokoira. On sitä muutki panneet kun se kyseinen mies. Lepakko pettää naisen kanssa: Aloittajasta näkee, että lesbouteen ja homouteen liittyy aina oleellisena osana väkivalta. Juu, koska heterot eivät ikinä hakkaa, raiskaa tai pahoinpitele ketään.

Tässä ketjussa joku äijä keskustelee itsensä kanssa. Mitä jos hankkiutuisit hoitoon ja kiireesti! Kaiken maailman pervoja sitä on.

Ehkä helpottaa ajatella, miten se mies kehuu nyt kavereilleen, että pokasi lesbon ja on porukan kovin panomies. Yhdessä ne nauraa sille ja vetelle yläfemmoja, että ootpa kova jätkä. Ei ole naisen käsialaa, sen kyllä tajuaa pölkympikin. Nauttii kun jotkut typeykset ottavat fiktion totena! Olen menettänyt luottamuksena suoli 24 sivuun. Suuri osa kommenteista ja kirjoituksista sontaa. Sivun ylläpito ilmeisti keksii myös herkullisia valhetarinoita kommentoitavaksi. Ei paljon poikkea ällöttävyydessään tositv-ohjelmista, niitä kanvat pullollaan.

Ihmettelen katsojien typeryyttä tositv-ohjelmien suhteen. Pöyristyttävää on myös se miten helposti ohjelmiin saadaan värvättyä typeriä julkisuudenkipeitä luonnevikaisia ihmisiä. Mitä sä sitten vielä täällä pörräät???

Että sitten paskahuussiin piti päästä itseään toteuttaan ja osoittaan kuinka syvästi sua rakastaa? Ja näyttelee vielä katuvaakin? Jos tuo vaan löysi itsessään uuden puolen?

Melko epäluotettava ihminen elämänkumppaniksi jos se, että sulle sattuu yötuuri töihin, joku kaveri flirttaa ja miljöö haisee sille ittelleen pistää heittäen housut nilkkoihin. Katumus osottaa ainoostaan sitä, ettei sen huominen ole saletissa ja sun rakkautes tuntien pitää sua toistaiseksi turvallisempana valintana. Pahoin pelkään, että vessa kutsuu kaverias myöhemminkin, niin paljoa se ei sua arvosta etteikö temppu toistuis.

Kerran rajan ylittänyt toistaa tekonsa. Humalatila ei ole kun tekosyy. Turhaa syytät sitä miestä. Mishän panee jos joku tyrkyttää tavaran naaman eteen. Ihan omasta halusta se kaveris sut petti, muuten se olis rikoksen uhri. Kannattaa kattella, löydät luotettavankin tytön. Ykspuolinen rakkaus ei pitkälle kanna. Ehtikös tyttöystäväsi mitata vessapanon kalun pituuden?

Kalun keskimitta on Mistä muuten johtuu, että homot ja lesbot paneskelevat ympäriinsä keskimääräistä enemmän? Heillä on enemmän lyhyitä suhteita ja yhden illan juttuja kuin heteroilla. Tämä on ihan tutkittu juttu, en keksinyt omasta päästäni. Mikä tekee heistä siveettömämpiä kuin heteroista? Kuinka moni tietää homo- tai lesboparin joka on ollut vuosikymmeniä yhdessä?

En tosiaan käsitä miten nämä tilastojen pohjalta elämässään navigoivat ihmiset löytävät edes ruokaostoksille. Et ole kovin hyvä arvaamaan. Siinä olet oikeassa etten tunne yhtään homoa tai lesboa, mutta mielelläni tuntisin.. Ihmisiä me kaikki ollaan, ja kaikilla on oikeus rakastaa ketä haluaa ja tulla rakastetuksi.

Rakkaus on aina hyväksyttyä ja kaunista. En todellakaan erottele ihmisiä millään tavalla seksuaalisen suuntautumisen perusteella, mutta ihmettelinpähän vain näiden tutkimusten tuloksia..

Mistä itse luulet sen johtuvan, et vastannut kysymykseeni? Juurihan sä erottelet homoseksuaaleja ja heteroita joillain epämääräisillä "tutkimuksilla", joihin et varmaankaan löydä mitään lähdeviitteitä. Miten minä erottelen ketään, jos olen lukenut jostain tutkimuksesta? Yritin löytää viittauksen kyseiseen tutkimukseen, mutta sitä en valitettavasti löytänyt..

Ja tarvitseeko sitä edes? Todisteet ovat ilmiselvät, kun vähän seuraa homo- ja lesboparien toimintaa. Minä tunnen useita samaa sukupuolta olevia pareja jotka on ollu vuosikaudet yhdessä.

Hieman suuremmat eroluvut on fakta, mutta ero ei ole mitenkään niin suuri kuin annat ymmärtää, ja lisäksi sitä vinouttaa alle vuotiaden kaverien rekkariliitot jotka on solmittu vaan sitä varten että saa asumistukea, koska muuten ei saa asumistukea jos on toisen asteen koulutuksessa vielä mut jos on naimisissa tai rekkarissa niin sitte saakin. Älä kysy miksi tollanen ihme systeemi on Mut näähän siis eroaa aina kun molemmat on sen 20, kun ei ole koskaan edes seurustellut.

Noita tapauksia tiedetään ainakin toistakymmentä, ja toki ne vinouttaa tilastoja koska rekkariliittoja on vaan joku parisataa vuodessa. Mikä johtuu siitä, että virallisissa papereissa erotellaan avioliitto ja rekkari, eli henkilö joka näkyy nää paperit, mahdollisesti esim.

Ja moni ei halua riskeerata eikä virallista suhdetta tämän takia - siksi rekkariliittoja on suhteessa niin paljon vähemmän kuin ei-heteroita. Tunnen yhden pariskunnan, jotka on ollut vuosikaudet yhdessä ja joilla on lapsia, mutta ei uskalla rekkariin mennä ku toinen on kaapissa työpaikalla. Ainakin osittain rekkariparien suuremmat eroluvut johtuu siitä, että parisuhdeongelmiin saa huonosti apua jos ei ole hetero.

Parisuhde- ja perheterapeutit ja neuvojat saattaa itsekin olla homofobisia, sitä ei koskaan tiedä, ja usein perheneuvojat toimii kirkon leivissä, ja silloinhan sinne ei ainakaan uskalla mennä. Lisäksi kun niin paljon ennakkoluuloja ja muuta sontaa liikkuu ei-heteroista, niin parit ei ehkä uskalla tuoda ongelmia ollenkaan esille, joilloin ne pääsee paisumaan ja sit ollaan jo liian pahassa tilanteessa, eron partaalla.

Sukukaan ei usein tue pareja, vaan ovat jopa iloisia mahdollisen eron tullessa. Kannattaa vaan miettiä kun kaikkea hölmöä ilman parempaa tietoa tekee mieli möläytellä, että olette silloin osaltanne vastuussa monista teinien itsemurhista.

Homoseksuaalisten nuorten itsemurhariski on nelinkertainen muihin nuoriin verrattuna, eikä ihme, kun tää maailma kohtelee rakkautta kuin jotain sontaa. Kun rakkaus on täällä okei vaan jos se on tiukasti etukäteen määriteltyjen tietynlaisten ihmisten välistä. Ei pelätä rakkautta hei, on täällä parempiakin asioita pelättäväksi.

Eikä tartte tehdä yleistyksiä mitä on sivusta "nähnyt". Melkein kaikki heteroidenkin suhteet kariutuu: Heterotkin dumppailee toisiaan - ettepä varmaan jotkut tulleet edes sitä ajatelleeksi Ei parisuhde seksiin voi kaatua. Seksi on vain yksi osa parisuhdetta.

Parisuhde kestää pienet paheet ja ne vain vahvistavat suhdettanne. Homous ja lesbous on sairautta! Lesbot ei petä miesten kans, eikä homot naisten kanssa. Nainen on parantumassa vakavasta sairaudesta. Obvious troll is obvious. Ou mai god Rauhoitu, rauhoitu ja rauhoitu!!! Ei se nyt niin kamalaa ollut! Elämässä sattuu kaikenlaista ja aika parantaa haavat! Et ole kuitenkaan täydellinen, sinäkään! Pettäminen on aina väärin jos on olevinaan sitoutunut, mutta jos ei ole sitä sydämessään, silloin käy noin.

Toinen asia on se, että varmasti jokaisessa elää se pieni hetero, joka näkyy mm. Luulen silti homoseksuaalisuuden johtuvan aivojen rakenteesta Kolmas seikka on se, että en ymmärrä lesbojen "miesvihaa" enkä homojen "naisvihaa.

Säkään et vissiin oo kovinkaan montaa homoseksuaalia elämässäsi tavannut. Ei se jää yhteen kertaan, jos se viehättää niin se on tapa. Mahtaa olla raskasta vihata noin puolta maailman ihmisistä muutamat naiset päälle: Ymmärrän sinua vaikka olen mies, sillä valitettavasti monet miehet ovat pettäjiä ja tahdot ajatella että kaikki.

Nyt selibaattisi saa sinut keksimään lesboutesi sillä todellisuudessa tahdot miehen johon voi luottaa kuin vuoreen, noin vertauskuvallisesti. En ole varma miten vuoren ymmärrät omakohtaisesti sillä en tohdi kenties käyttää suorempaa ilmaisua. Toivon että saat hyvää sydämmeesi ja sieluusi ja mieleesi ja myös voita kaikin tavoin elää naisena rakastamasi miehen vierellä.

Jos satuttaa sua pinnallisen pikapanon takia niin syvästi ettet ehkä koskaan täysin toivu, ei hän mielestäni ole rakkautesi arvoinen. Sama kaikille lesbo tai hetero. Karsee kirjotus , ikävää että monikin lesbo kantaa valtavaa miesvihaa mukanaan.

Toisenlaista on homojen suhtautuminen naisiin ,sentään jotakin arvostusta. Näin se menee maailmassa. Ikäänkuin ihmisten kanssa venäläistä rulettia pelaisi ja miettisi voinko luottaa toisen sanaan.

Yksin Jumala tietää kaiken ja tahtoo yksin myös parastamme, sillä Isä antoi rakkaan ainosyntyisen Poikansa. Mitä me ihmiset annemme? Etsimme omaa himomme täyttymystä oli sitten kyseessä hetero tai homo tai lesbo. Loppupelissä vain Isä Jumala tahtoo meidän parastamme, näin se vain elämässä menee sillä on antanut parhaansa ja me sitä mistä jotakin saamme.

Toki voi olla joitakin harvoja pyhiä, jotka eivät etsi omaansa vaan lähimmäisensä parasta. Isä yksin Jeesuksessa ja myös kenelle ihmisistä sen tahtoo ilmoittaa, mutta kuka uskoo jos on kokenut monenlaista. Epäusko on synneistä se emäsynti. Eli siitä kannetaan myös vastuu tulevaisuudessa seurauksineen, hyvässä ja pahassa. Niin makaa kuin petaa!!! On ollut pettymys seurata ihmisten vastuutonta käytöstä. Ei hyvältä vaikuta tulevaisuus ellei kaikki ryhdy korjaustalkoisiin omassa henk.

Voi kuule rakas pikku hihhuli. En näe logiikassasi ja sanojen käytössäsi pienintäkään logiikkaa, joten minun on sitä mahdoton tajuta. Jeesus oli about vuotta sitten maan päällä kävellyt henkilö. Tämä planeeetta taas on kolmas Auringosta lukien ja kiertää akselinsa ympäri kerran 24 tunnissa. Ei lainkaan vaan Jumalan armosta totuuteen tullessaan on vain saanut oppia tuntemaan sen ainoan totuudellisen Herran ja Jumalan eli Jeesuksen joka yksin voi jokaisen heteron ja homon ja lesbon pelastaa ja on tosi, vailla mitään omavanhurskautta ja kehua.

Eikö sinun pitäisi olla onnellinen ystävättäresi eheytymiskehityksestä? Etkö tahdo hänen parastaan? Onko ystävättärelläsi biseksuaalisia taipumuksia? Mitä mieltä hän on itse? Ehkä et saa tietää totuutta kyselemällä. Ehkä hän ei tiedä itsekkään, mutta asiasta voisi tulla lisää ongelmia, jos on. Hän ei varmaankaan ole lesbo vaan bi.

Kyllä minun mielestäni kumppani, joka pettää on aina päävastuussa, eikä hän, kenen kanssa hän on pettänyt. Varatun pitää tietää mitä on tekemässä ja loukkaako hän kenties kumppaninsa tunteita näin tehdessään.

Jos ois monia vaimoja jo entuudestaan ja näkis kauniin naisen ja himo syntyis ja kutsui luokseen ja panis kenties raskaaksi tuon naisen. Mitä tekis Jumalan mies ja profeetta? Peittääkseen oman himon synnin tahtoo nopeasti kutsua aviorikosvaimon miehen ja juottaa humalaan ja toivoo että menee raskaaksi tulleen vaimonsa luokse, että peittyis oma aviorikoksensa konsanaan. Vaan mies meneekin yksikseen eikä vaimonsa luo, ja Daavid ei tahdo häpeän tulla rikoskumppaninsa päälle ja tapattaa aviomiehen, jotta rikos peittyisi, mutta peittyikö, ei tietenkään, sillä Israelin Jumalan lähettää Daavidin luoksen profeetan kertomaan tarinan, jossa rikas mies vie köyhältä tämän ainoan lampaan ja Daavid siitä suuttuu ja tahtoo tapattaa tällaisen törkimyksen jolloin kuulee profeetalta "sinä olet se mies!

Ottaa miehestään vapautuneen naisen luokseen ja siinnyt lapsi kuolee ja suree sen ja sitten siittää uuden naisen kanssa ja siitä syntyy Salomo, joka rakentaa Jumalan temppelin, sen loistokkaan sillä Daavid saa anteeksi ja Jumalan armo ei väisty päältään, sillä on saanut armon Israelin pyhältä Herralta, Jeesukseksi nykyään kulsutulta ja on totta. Mitä tämä kaiki opettaa meille?

Sen saat itse miettiä omassa sydämessäsi, sillä sama Jeesus hallitsee ja kutsuu monia vanhurskauteensa ja pyhitykseen vaikka myös vastustajansa punoo ja pyrkii monenlaista juonta punomaan eksyttääkseen menot ettei yksikään pääsisi syömään elämänpuusta, joka on Jeesuksen Paratisissa on tosi.

Jumalan armo ei perustu meidän ihmisten omiin ansioihin vaikka tahtoo totuutta salatuimpaan saakka eikä hyväksy syntiä missään muodossa, mutta toisaalta antaa anteeksi suuretkin synnit, kuten Daavidille, eikä armonsa jätä ketään joka ei häntä kiellä, ja tämä kaikki on totta, sillä olen saanut sen kokea ilman pienintäkään epäilystä, toki omalla tavalla me kaikki vaellamme eikä toisen tie ole toisen tie, vaan jokaisella on oma tiensä kuljettavana, joka Jeesuksen antaman ristin kanssa tai ilman.

Olet autuas jos panet toivosi Jeesukseen, kuten Daavid kaikessa tahtoi ja jopa syntiä tehtyään, sillä oli otollinen ja Jumalan Henki sen todisti profeetan kautta myös tehtyään pahoin. Jeesus yksin on hyvä, ihmisenä olemme parhaimmillaankin kuin ruoho, joka hetken on ja sitten lakastuu, mutta Jumalan pyhät eivät Jeesuksessa koskaan kuole!

Minä uskon ja on totta! Pannaan kaikki toivomme Jumalan armoon joka meitä kasvattaa pyhitykseen mielenmuutosta anoessamme Jeesuksen nimessä ja Raamatun pyhien kirjoitusten sanoman vastaanottaessamme, totisesti. Sinä joka koet että tahdo hyvää hengellistä Jeesuksen nimessä, ano sitä ja lähesty Jumalaa lukien pyhää evankeliumiaan eli Uutta Testamenttia ja on totta, totisesti. Kohtasit kivun, jota et voi paeta. Et pidä näistä sanoista nyt, mutta parhaassa tapauksessa teille molemmille tuo oli eheytymisen alku, vaikka kestämättömältä varmaan tuntuukin.

Kävit läpi sellaista vihaa miehiä kohtaan, jonka koit ehkä samaan aikaan oikeutettuna kuin oikeudettomana. Miesten vika kuitenkaan noin yleisesti ottaen ei ole se, että joku heistä on harjoittanut haureutta tuntemattoman naisen kanssa paremmin tunnetussa vessassa. Koit pettämisen myös iskuna lesboidentiteettiäsi vastaan. Lesboilusta voi tosiaan mennä maku, jos se ei sisälläkään feminismin ihanteita noin lihallisessa muodossaan. Periaatteessa ja käytännössä siinäkin touhussa ollaan itse mukana ja toinen huomioiden siten, että tuntuu tosiaan kuin oltaisiin yksi.

Genitaaleilla läträtään ja tehdään mitä huvittaa, viritellään mutterit ruuveihin ja päinvastoin. Se on kertakaikkiaan kivaa puuhaa. Eiköhän sinullekin joku kiva mies löydy. On niissä melko laajat valikoimat. Jos muksuja saatte, voitte myös paremmin tarjota sellaiset eväät, joita paitsi lapsenne arvostavat, myös lapsenlapset. Sinua ei ole luotu harrastamaan lesboseksiä. Sinua odottaa kyllä kaikkinainen hyvä, mutta ei kuvitelmiesi muodossa, vaan jotakin paljon parempaa.

Pyydä anteeksi omia tekojasi ja tee parannus. Sinun syntisi ovat anteeksiannetut. En ole varma, sillä ehkä on niin suuri juopa on näiden kahden ryhmän välillä nykyään ainakin näin minun silminnäni Jeesukseen uskovana. Ymmärrän hyvin jos ei tämän maailman ihminen tätä ymmärrä. Kertokaa että ymmärrän tätä maailmaa ja sen ihmisiä paremmin sillä sitä pyydän totisesti!

Voi luoja, mistä nää lukuisat hihulitkin tänne pomppas? Miksi tämä aihe ei voinut vain säilyä lesbopalstalla.. Ei myös naisella olisi oikeus kokeilla joskus seksiä,se kun ei saman sukupuolen kanssa onnistu. Jospa säkin jaska menisit ja tekisit jotain hyödyllistä vaikka niiden nuorten ja vanhusten hyväksi sen sijaan että vittuilet täällä lesbopalstalla, joka ei millään tavalla ole muilta pois. Ei siitä miehille kannata vihoitella.

Muijasi se oli kontillaan kulli suussa, muijasi sua petti, ei random mies. Varmaan tästäkin tapahtuneesta saadaan kerrottua, miten sikamaisia miehet on, vaikka varmaankin muijasi imi kalua varsin onnessaan. Muijasi vaan halusi imeä kullia, miksi mies olisi kieltäytynyt siitä? Tyttöystäväsi on syyllinen, ei se mies, eikä etenkään miehet yleisesti.

Olen oppinut karttamaan lesboja sitä enemmän, mitä enemmän sielunelämänsä minulle aukeaa. Sinä tunnut olevan aidosti naisestasi välittävä ja jopa rakastavankin häntä, tai sitten olet vain hänestä henkisesti riippuvainen - mistäpä minä tarkemmin tietäisin mitä, mutta jotain sellaista.

Ainakin kaipaat kovasti aitoa rakkautta ja läheisyyttä. Naisesi siis haki miehestä pelkkää seksikokeilua. Sehän ei vielä osoita mitään välittämistä tai rakkautta miestä kohtaan, ja yhtä vähän sen miehen toiminta mitään välittämistä naistasi kohtaan. Mutta rakastaako naisesi sinua enää, jos hän tunteitasi noin loukkasi? Ja miksi jatkaisit ihmisen kanssa, joka ei sinua rakasta?

Mitä teen sen En tahdo elää epätietoisen sen suhteen tajuaako synnintekijä tehneensä syntiä vai ei! Tuomiot on Jumalan mutta Jumalan omilla on vastuu varottaa kenties synnin tekijöitä sen seuraksista, joka on kuolema ja kadotus ja helvetti, ja jos ei sitä tahdota ottaa vastaan mutta se silti esille tuodaan, niin vastuu siirtyy Jumalan omalta sen synnin tekijälle ja näin saa ainakin Jumalan oma vaeltaa siitä eteenpäin vastuusta vapaana.

Tiedän kyllä että itsemurhaa tekevät sitä haluavat, mutta hyvä on jos lähimmäisen rakkaudessa siitä varotetaan jokaista, sillä kuolema on vihollinen ja samoin Jumala tahtoo parannusta jokaiselta ja varottaa sellaisesta.

Tietysti saa ihminen valita helvetin Jumalan valtakunnan sijaan, ja oleellista onkin, ymmärtääkö ihminen itse sen vai elääkö siten ettei ymmärrä kumpi on oikea ja kumpi vasen käsi. Jokainen joka tahtoo valita Jeesuksen sijaan helvetin on siihen oikeutettu, mutta ei tuomiolla tarvitse kenenkään tämän kuultuaan ja luettuaan tulla enää sanomaan ettei tiennyt kun ei kukaan kertonut. Jokaisen oma asia on se tahtooko vastaanottaa vai hyljätä Jeesuksen, näin se menee Jumalan valtakunnassa ja myös tässä maailmassa.

Kuka sitten tahtoo kuulla evankeliumia? Tietysti ne, jotka tahtoo parannusta Jeesuksessa! Etsinkö siis omaani vai lähimmäisen parasta? Tietysti teidän jotka luette ja joko teette parannuksen tai hylkäätte Jeesuksen, älkää olko tyhmiä vaan viisaita! Tiedän että voitte löytää myös korvasyyhyopetusta haureellisilta epäjumalanpalvelijoilta, mutta jokainen itse vastaa myös siitä ketä uskoo ja kenen sanoman hylkää.

Rakastakaa Jeesusta sillä tämä maailma on pahan vallassa myös uskonnollisuuden saralla, kun korvasyyhy on se, jota tahdotaan kuulla eikä kukaan tahdo enää julistaa "tehkää parannus! Jeesuksessa ei kukaan pääse Jumalan valtakuntaan ilman parannusta ja on tosi, totisesti!

Olkaa kuin viisaat älkää niinkuin tyhmät! Tämä maailma on Kuitenkin vain Jeesus on elämä ja autuaat ne, jotka rakastaa elämää. Mene hihhuli muualle pauhaamaan. Kukaan tuskin on kiinnostunut evankeliumistasi täällä sen vertaa että lukisi niitä.

Tuhlaat vain omaa energiaasi ja sotket ja häiriköit keskustelupalstaa. No se on kuule se perusjuttu, että naiset on luotu miehelle ja mies naiselle. Jokaisen rehellisesti itseään Lesboksi kutsuvan naisen pitäisi edes kerran harrastaa seksiä taitavan miehen kanssa Joo, on luotu mies naiselle ja nainen miehelle ehkä - tuo sana siksi, että ollaan lepakkoluolassa , mutta ei pelkkä seksi rakkauteen riitä ja rakkaudesta täälläkin puhutaan eikä seksistä.

Missä inhimillisessä toiminnassa ylipäätänsä ei olisi kyse rakkaudesta tai sen kaipuusta ja hyväksytyksi tulemisesta? Menenkin muualle, sillä aloittaja on hetero provo. Miten te lesbot "panette"? Tarkoitan ilman mitään irtonaista ja ulkopuolista vehjettä, vain ihmiset keskenään, kuten heterotouhussa. Kenen iholla tuntuu ja mitä, voiko olla yhtäaikainen orkku??

Otahan oppikirja käteen ja tutki kuinka moni prosentti naisista saa orkun muulla tavalla kuin yhdynnässä: D Tiedätkö mikä on suuseksi ja onhan niitä vyötildoja keksitty jos panna haluaa. Kyse on ihmisesta, ei seksistä. Siis miksi heterot eivät tajua että tärkeää ei ole muna vaan se mitä siellä toisessa päässä on.

En tarvitse oppikirjoja lesboista, tai tavoista rakastella. Kysyin, mutta vastaus jäi saamatta. Ihokosketus ja yhtäaikainen orkku? Ihmisellä on myös kädet ja suu. Jos vähänkään tunnet naisen anatomiaa niin ei pitäisi olla vaikee päätellä mitä niillä voi toiselle tehdä. Ja kyllä, yhtäaikainen orgasmi onnistuu. Ihmisillä, ja siis myös miehillä, on myöskin kädet ja suu. Tätä eivät kaaikki heteronaiset tunnu tajuavan, kun metsästävät kovia panomiehiä joilla ottaa eteen ja haukkuvat homoiksi, jos ei seiso.

Miksi lesbot kokevat, että vain naisen kädet ja suu voivat tuottaa heille nautintoa? Entä kykeneekö noin tyhmä mies koskaan tyydyttämään naista? Ei varmaan mitään ilotulitusta seksi tolla mielikuvituksella: Varmaankin siksi, että vain naisen kädet ja suu tuntuvat haluttavilta. Onko sinulla lukkoonlyöty lopullinen tuollainen empiirisesti tutkittu mielipide? Jos se on vain teoriasi ja ennakkokäsityksesi, niin miten voit olla varma siitä?

Jos olet pesunkestävä lesbo, niin et ole edes kokenut kenekään miehen hyväilevän sinua. Miten siis voit olla niin varma tuntemuksistasi, jos et ole edes kokenut miehen suun ja käsien hyväilevän vartalosi sopukoita?

Miten voit olla varma siitä, että olet hetero mies? Olethan muistanut antaa toisten miesten hyväillä vartalosi sopukoita? Miten voit väittää olevasi hetero, jos et ole "empiirisesti tutkinut" mielipidettäsi?

Mitä sinä tiedät "pesunkestävästä lesboudesta" ylipäätään? Onko sulla muuten jokin pakkomielle asian suhteen, kun niin kovasti sua tuntuu tämä lesbous askarruttavan? Annoin sulle plussaa noista vastakysymyksistä. En ole tietänyt paljoakaan "pesunkestävästä lesboudesta", siksi täällä olen varmaankin asiaa ihmettelemässä.

Nyt tiedän ehkä vähän enemmän. Minulla on kausittain tapana kiinnostua vähäksi aikaa jokin asia, sitten se menee ohi. Älä huoli, en jää tänne roikkumaan viikkotolkulla. Ei tämä mikään pakkomielle ole. Vastahan olen ollut täällä vajaan vuorokauden. Oudot ja itselleni vieraat asiat,joita en ihan ymmärrä, kiinnostavat. Kyllä kuitenkin joo, ainakin tällä hetkellä kovasti askarruttaa, en tiedä miksi.

Tai, on toki kiinnostanut aiemminkin mikä liittyy siihen, että kerran olin etäisesti ihastunut yhteen lesboon, mikä osaksi selittänee tätä kiinnostusta asian suhteen. Olenhan tullut ihmisenä torjutuksi lesbon taholta, mikä ei tietenkään voi olla askarruttamatta ja koskettamatta näin vuosienkaan jälkeen ainakaan minunkaltaista ihmistä.

Kysyä sopii, mistä olisi kysymys. Sedät kuulkaa, ei pidä lesbojen kanssa keihästä heittää. Haluaisin olla etunenässä kaikki huomioidaan, ehkä lesbojen onnetonta ja seksuaalisuuden harhauttamaa ihmistä ja virhettä geeneissä voitaisiin käsitellä, ettei tuhoutuisi puhtaat ja kuivat ja varvit. Ei ollut mitään tuollaista. Ihastuin häneen ennenkaikkea siksi että hän vaikutti ihmiseltä ja persoonalta, joka oli kiinnostunut asioista ja ilmiöistä ja keskusteluista ja kuten toisaalla olen kirjoittanut: En itse sitä kieltämättä osannut silloin niin olla, koska minulla taas olivat päällä kaikenlaiset stereotyyppiset länsimaisen ja suomalaisen parisuhdepropaagandan ja yleisten käsitysten roolipaskapaineet ja omat turhaumani.

Olisin halunut hänen kanssaan rakastella, mutta ei se sinne asti päätynyt. Itseasiassa, homma päättyi lopulta jonkinlaiseen omaan psykoosiini, mutta se on turhan monimutkainen stoori käsiteltäväksi varsinkaan täällä. Naisten olisi hyvä tutkiskella anatomiaansa ja opiskella kehoaan ja kokemaan seksuaalisuuttaan, näin varmaan orgasmin saaminenkin helpottuisi. Kuinka monta prosenttia naisista saa orgasmin itsetyydytyksessä?

Jotain outoahan siinä olisi, että dildolla saa, mutta ei miehellä. Mies ei kelpaa edes dildon korvikkeeksi ja jotkut luulevat, että dildo olisi miehen korvike.

Ja miesten olisi tajuttava, että pelkkä yhdyntä ei ole se juttu. Seksi on ihan liian yhdyntäpainotteista. Tarkoituksena lienee saada orgasmeja molemmin puolin ei sekään ole aina välttämätöntä , mutta ei se ole aina kumppanin vika jos ei orgasmia saa.

Se on vähän itsensäkin vastuulla. Mie en likaa käsiä. Pääasia, että miulla tulee! Koska ne tuntemukset riippuu siitä, kenessä ne kädet ja suu ovat kiinni. Ei seksi ole pelkästään mekaanista, mulla siihen vaaditaan aina jonkinlaisia tunteita, vähintään ihastumista.

Ja lesbous on siis osittain sitä, että nainen ei ole kykenevä syistä tai toisista ihastumaan kehenkään mieheen. Syinä voisivat olla esim. Se on ainakin helppoa silloin kun ei tunne tarpeeksi hyvin tätä satunnaista yksittäistäkään, johon mielikuvia projisoidaan, ja helpommaksi näiden mielikuvien ylläpitäminen tulee, kun pysyy samankaltaistensa laumassa.

Ei kannata anteeksi antaa itse ajattelisin näin. Saattaapi tehdä sen toisenkin kerran ja siitä ei välttämättä enään kerrokaan kun on jo kerran nähnyt mitä siitä seuraisi, jos kertoisi siitä. Mutta sama se oliko saman sukupuolen vai vastakkaisen omaava, niinkuin jo aikasemmin mainitsin pettäminen kuin pettäminen. Sen tiedän että tämä uskottumuus kumppaniltasi tulee aina vaivaamaan sinua ainakin jollain tavalla. Et ehkä koskaan voi antaa sitä anteeksi, jatkaisitte sitten yhdessä eloa tai ette.

Varmasti vaikeaa on tehdä suuria päätöksiä nyt, kun ajatukset ajatukset harhailevat siellä sun täällä. Mutta kehotan mutten hoputa että tee ne pian koska asiat vaan mutkistuvan ja jäytävät hetki hetkeltä enemmän mielessäsi. Kumppanisi tässä on tehny väärin ei tämä miestä siitä vois syyttää, hänhän ei tästä joudu vastaamaan eikä puimaan siitä aiheutuvia seurauksia. Hän ei menetä mitään.

Eihän pettäminen kato sukupuolta? Palveluntarjoaja nauraa taustalla kun jengi pää märkänä yrittää neuvoa "avaajaa". Ovatko siis kaikki nekin, jotka ovat kertoneet, että ovat joutuneet kokemaan jotain vastaavaa mielestäsi trolleja?

Lisäys vielä tuohon edelliseen tekstiini.. Kyllä se järki siellä pysyy mutta estot vain katoavat ja kaikki on niin helpompaa. Mietit nyt vain itseäsi ja tilannetta mitä teet äläkä välitä siitä kuinkaa paljon tätä ihmistä rakastat. Teet itse omat päätöksesi. Arvaa kuinka monta kertaa sitä uneksii pääsevänsä kahden tytön väliin? Mitä jos mietit tarkkaan ajatusta, että välissänne olisikin mies, joka nauttisi teistä kahdesta ja tyttöystäväsi sinusta?

Voisitte rakastella tyttöä kumpaankin reikään yhtäaikaa. Sinä voisit käyttää Straponia ja hän rakastella tyttöäsi anaaliin. Mies voisi sitten laueta strapon-dildosi päälle ja sinä työntää sen sitten kultasi suuhun. Ehkä tyttöystäväsi uneksii tupla-anaalista sinun ja miehen kanssa. Hyvä on jälleen lesboilla,kun saa kunnon kullia aina välillä. Lesboilla taitaa olla ihan yleisestikin tapana tulla miesten vessoihin panoa hakemaan. Törmasimpä itsekkin tuossa menneenä kesänä lesbopariin, kun tulivat vessan kopin ovella vastaan yökerhossa.

No heitin siinä vähän läppää ja panoksihan se menikin. Tytöt otti vuoron perään multa suihin ja sitten panin molempia takaapäin niin, että seinät ryskyi. Kyllä tytöt,jopa lesbotkin, pohjimmiltaan vain sitä munaa kaipaa, ei siitä mihinkään pääse. Tai jos kyseinen olikin totta, olit todella kännissä tai muuten vaan sekaisin ja saatoit kuvitella tapahtuman, tai sitten panit miehiä perseeseen. Hehehe, veikkaan et pani miehiä, mokoma: Omituinen asenne, minä olen myös lesbo enkä ole hirttämässä miehiä.

MIksi niitä pitää vihata? Tää taitaa olla brovo Niin kauan mailmalla on toivoa , kun hihhulit voi vapaasti puhua. Sitten kun jeesuksesta puhuminen kielletään lailla. On mailman loppu silloin todellä lähellä.

Tällä palstalla on selvästi joku ammattitarinoitsija! Selvästi keksitty fantasioita laukaiseva tarina. En usko, että keskusteluja paljon nähneet suomi Tossa taas näkee millaisia sikoja miehet ovat!

No tämä oli ainakin provo, johon en vaivaudu edes vastaamaan. Hahhaha tyhmä nainen, painus takaisin keittiöön siitä. Miehenä en paljoa ihmettele, että joistakin naisista tulee lesboja, jos joidenkin miesten asenteet ovat tuollaisia. Naurettavat provot sen kuin vaan jatkuu. Ja sinunkin mielestä varmaankin kaikki miehet ovat sitten sikoja? No sitähän heteronaisistakin monet tekee, syyttää toista naista tai naisia yleensä, oma itse tietenkin pois lukien , jos äijä petttää.

Joten onko se ihme, että l-nainen syyttää miestä? Helpompi vihata toista, kuin omaa rakasta. Mitään sen syvempää sukupuolivihaa turha kaivella. Siis oli nainen hetero tai lesbo, niin hän voi pettää kun syy on kuitenkin miehessä?

Jos mieskin on jo varattu, niin voiko hän sitten syyttää tätä naista, joka vietteli jo varatun miehen. Syy on sekä naisessa että miehessä, harvemmin vain toisessa, ehkä joskus toisessa enemmän. Pettämiseen tarvitaan kaksi, jotka pettää kolmatta ellei neljättäkin, jos molemmat ovat varattuja. Minun omakohtaiset tuntemukseni ovat vastakkaiset sinun kanssa. Syytin joko itseäni tai partneriani. Toinen huomasi että sinulla ei ole sitä mitä hän tarvisti. Koita kestää silläkin uhalla että olet siinä mielessä epätäydellinen huonolla itsetunnolla varustettu tästä eteenpäin.

Se mitä hän jälkeenpäin sinulle vastaa kysymyksiisi on aina muuneltua totuutta,josta et voi olla milloinkaan varma. Tälläistä elämä on kaikkineen ihanine kasvukipuineen. Epävarmuus tuo tavallaan jokinlaista varmuutta johonkin. Jos kuitenkin naisesi tykkää sekä miehistä että naisista. Et voi vangita häntä etkä muuttaa. Vain ainoastaan rakastaa sellaisena kuin hän on.

Ellei moraalikäsitykset ole samanlaiset ja ellet voi hyväksyä että hän on bi, paras unohtaa koko nainen. Pettäminen miehen tai naisen kanssa on aivan sama asia. Ei se muuksi muutu. Mutta ilmeisesti olette nuoria vielä ja elämässä tulee vastaan paljon pahempiakin asioita. Mieti millaisen suhteen haluat.

Ja ota huomioon myös toinen. Entä jos ahdistat rakkautenne kuoliaaksi. Lesbo voi joskus muuttua heteroksi. Tiedän muutaman naisen, jotka ovat olleet onnellisia naisen kanssa, mutta jossain vaiheessa on alkanutkin tuntua että suhde miehen kanssa onkin onnellisempaa elämää.

Ööh, ei lesbo muutu heteroksi eikä toisinpäin. Eikä bi-seksuaali tarkoita, että on "kaksipaikkainen sydän", että siellä olisi pakko olla mies ja nainen, että olisi tyytyväinen!!

Moneen ihmiseen samaan aikaan rakastuvia kutsutaan polyamorisiksi ja polyamorisia ihmisiä on myös heteroiden ja homoseksuaaleidenkin keskuudessa. Bi-seksuaali on laaja käsite. Kaiken lisäksi se voi vaihdella aaltomaisesti eri elämäntilanteiden myötä. Joskus kiinnostaa enemmän naiset, joskus miehet, joskus ei kummatkaan. Joskus voi myös olla niin, että esim. Mene sinä emäsian kanssa. Mitä te nyt sitten teettekin.

Älä ajattele tuota asiaa liikaa. Alkuihmisten viinahöyryinen rituaali, minkä johdosta kumpikaan ei varmaan ole saanut henkistä yhteyttä yhtään mihinkään. Unohda koko juttu ja tee parempi huomen. Eilistä ei kannata elää edes muistoissa, jos se ei ole ollut sen arvoinen. Ajattele minkä arvoisesta asiasta on ollut kyse ja punnitse se muiden sinun arvokkaina pitämien asioiden kanssa.

Tuumi minne päin se vaakakuppi kallistuu. Voisi se itsetuntokin hiukan parantua kun sitä realistisesti tuumaat. Ahh ja puuh Jos tyttikses tuli tuosta raskaaksi,niin sehän helepottaa paljon siinä vaiheessa kun tuutte vauvakuumeeseen.

Ei tarvihe muumimukien kaas läträillä ja kaikki on automaattisesti kunnossa. Pettäjänä ja petettynä bi-seksuaalisena naisena mielipide: Olen pettänyt seurustellessani eri suhteissa eri syistä. Kostoksi toisen pettämisestä, halusta kokeilla millaista on olla naisen kanssa, huonon parisuhteen vuoksi hellyydenkaipuusta ja myös joskus himosta, jota ei selvin päinkään pystynyt vastustamaan. Syitä pettämiseen on monia. Olin nuorempana alle 20v. Kai se vaan on oltava uskollinen, mutta miten?!

Kun kuitenkin en haluais vanhana mummona katua, etten nuorena kokeillut sitä ja tätä, mutta toisaalta en haluaisi satuttaa poikaystävääkään. Mitähän tässä nyt tekisi?! Siinä jää pohtimaan menettääkö jotain suurtakin, kun on vain sen yhden kanssa loppuelämän. Ja siinä tuntee olevansa kahden tulen välissä. En voi muiden puolesta sanoa, mutta itseni puolesta voin sanoa, että on olemassa seksiä, joka on himokasta panoa ja on rakastelua, jossa on tunnetta mukana.

Niiden välillä on valtava ero!! Olin kerran tilanteessa, jossa olin kuollakseni rakastunut ensirakkauteni yhteen mieheen, joka tosin ei ollut minuun rakastunut. Samaan aikaan yksi toinen mies oli rakastunut minuun, mutta minä en häneen. Sen sijaan himosin tätä miestä, en niinkään yksinäni, mutta hänen läsnäolonsa herätti minussa sellaisen halun, jollaista en ole sen jälkeen kokenut.

Näin siis rakkaudentunteeni olivat toisaalla ja himoni toisaalla. Pettäjänä tiedän, että omantunnontuskat ovat suuria ja kertominen vaikeaa. Petettynä taas tiedän, että sydänhän siinä menee sirpaleiksi ja toipuminen voi kestää jopa vuosia. Toisaalta mietin, että mikä minä olen moralisoimaan ketään, kun itsekin olen pettänyt, vaikken koskaan aikonut enkä varsinkaan halunnut satuttaa ketään. Jos joku sai kuvan, että minulla on useitakin satunnaisia seksikumppaneita ja parisuhteetkin niin ja näin, niin tiedoksi, olen vuotias ja minulla on yksi nelivuotinen avoliitto takana ja yksi kolmivuotinen kaukosuhde, lisäksi on lyhyempiä vähemmän vakavia suhteita, jotakin poikaystävän ja heilan välimaastossa olevia.

Tällä hetkellä en seurustele. Entiselle avopuolisolleni sanoin heti tavattuamme "Saattaa olla, että joskus haluan kokeilla seksiä naisen kanssa. Jos se ei ole sinulle ok, niin ei kannata treffailla enää. Kysyisin sinuna itseltäni "Minkälaisen suhteen minä haluan?

...

: Mies ejakulaatio homoseksuaaliseen miten kalu märkä

SEX WORK HOMO NET TAMPERE SEXI NOVELLIT Ilmaiset kotivideot homo mies haluaa miestä
Mies ejakulaatio homoseksuaaliseen miten kalu märkä Phat ass seksilelu homo
Suomi live gay chat seksi video ilmainen Minulla on onnekseni miehistä hyvin erilainen kuva. Kysyisin sulta, miten sitten hoidetaan niiden ihmisten "elämäntilanne" jotka ovat järjissään, mutta eivät saa kehenkään ihmiseen kontaktia, ja vähiten varmaan naiseen ja seksiin? Tein eräälle firmalle tietosysteemiä ja minua olisi tosiaan tarvittu siellä jatkamaan. Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Sitähän kaikki muutkin pettäjät tekevät joka tilausuus, pettävät ja katuvat, ja katuvat ja pettävät taas, todella ihalitavaa oppimista. D Tiedätkö mikä on suuseksi ja onhan niitä vyötildoja keksitty jos panna haluaa. Missä ovat perusteesi väitteellesi?
Jos lukisit tämän palstan kaikki viestit, niin hyvällä tuurilla aivoissasi voisi tapahtua jotain. Silti on paljon miehiä, jotka ne tunteet näyttää. Kuinka monta olet imbesilliksi, tyhmäksi ja älyttömäksi leimannut en ole jaksanut edes laskea. En minä ainakaan ole kokenut olevani humalassa kukaan muu tai menettänyt kokonaan periaatteitani humalan takia. Haluttomuus on oire, ei alkusyy. Nyt ei nimitäin mikään enää riitä kun nainen pääsee kerrankin k y r v ä n makuun Ja miksi minun pitäisi harjoitella tulevaa mahdollista mies-mies suhdetta, kun minulla on jo mies-mies ystävä-kaveri suhteita? D Mutta kun ollaan sovitussa ihmissuhteessa toiseen yksilöön, yhteiset pelisäännöt pitää olla ja niitä pitää noudattaa. Olet oikeassa, ei mies pelkkää pillua halua. Siinä että Freud sanoo kontaktien puutteen lisäävän aggressiivisuutta? Poikaa, keräsin kamppeeni ja ilmoitin että menen takaisin kavereitteni luo. Sun koirakin olis saanut jotain mitä nuolla, varmaan sekin uikutti kopissaan yksinäisenä ja myrtsinä.

Kalun hieronta homo seksiasennot

Mies ejakulaatio homoseksuaaliseen miten kalu märkä